torstai 12. marraskuuta 2015

Route 66: Red Oak 2, omalaatuinen kylä

Netistä löysimme paikan, Red Oak 2, jota ei mitkään muut turistioppaat maininneet. Paikka täytyy tietää, sinne ei vahingossa eksy.


Red Oak 2 sijaitsee Missourin osavaltiossa Red Oak nimisen kylän lähellä, mutta siinä missä Red Oak tienviitta kehoittaa kääntymään oikalle, niin sinne ei käännytä vaan jatketaankin vielä matkaa route 66:sta noin 20 mailia. Tämän jälkeen tienvarressa oikalla puolella on autonromutaideteos (juuri ennen Carthagen kaupungin rajaa). Merkin kohdalta käännytään oikealle ja ajetaan peltojen keskellä menevää tietä niin kauan suoraan eteenpäin, että vastaan tulee tienviitta "Red Oak 2 - 1 mile" ja käännytään siitä nuolen osoittamaan suuntaan oikalle. Mailin päässä oikealla puolella tietä aukeaa Red Oak 2, uniikki Lowell Davisin omistama valtakunta.


Paikka muistuttaa omalaatuista kylää, joka on kuulemma muodostunut ajan saatossa lähes vahingossa. Lowell asui lapsuutensa oikeassa Red Oakissa, mutta osti itselleen maatilan Carthagen rajalta, kun oli ensin viettänyt vuosia lentäen armeijassa lentokoneita. Taiteilija asettui aloilleen, perusti perheen ja alkoi myydä teoksiaan kauppoihin ympäri maata. Näistä kaupoista saaduilla rahoilla vuodesta 1987 alkaen hän osti yksi kerrallaan hiljalleen autioituvasta Red Oakista taloja, siirsi ne maatilalleen vanhalle maissipellolle ja kokosi talot uudelleen. Pikku hiljaa Lowell oli pelastanut kylällisen verran vanhoja alkuperäisiä rakennuksia kyläkirkkoa myöten. Mies tavallaan siirsi vanhan kotikylänsä omalle tilalleen ja näin syntyi Red Oak 2.

Lowell Davis ei tainnut pitää lapsista, sillä tämä häkki oli nimetty Red Oakin "child care center".

Kuljimme rakennusten seassa suu auki. Paikka tuntuu uskomattomalta ja todella hienolta! Kierroksen loppupuolella eräästä talosta tuli ulos itse paikan omistaja Lowell Davis, kätteli meidät ja toivotti tervetulleeksi maailmaansa. Hän kertoi, että se mikä muille on roskaa, on hänen aarteensa. Lopuksi hän tosin hieman naurahtaen myönsi, että homma on tainnut vähän lähteä lapasesta. No ei! Hän myös kertoi ettei Red Oakissa ole rautatieasemaa.. mutta hän tykkäsi junista niin päätti Red Oak 2:seen rakentaa myös juna-aseman. Mikäs siinä. :)


Red Oak 2:een ei ole mitään sisäänpääsymaksua, eikä se ole periaatteessa virallinen kaupallinen turistikohde, mutta sinne saa kuulemma ihan vapaasti mennä ihastelemaan ja ihmettelemään. Muistattehan kuitenkin jättää vapaaehtoisen lahjoituksen paikan ylläpitoa varten postilaatikkoon, jossa lukee Donations.


Red Oak 2 on ainutlaatuinen paikka, joka pitää todellakin omin silmin nähdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti