lauantai 31. lokakuuta 2015

Route 66: Labor Day

Meidän matkamme alusta muutaman päivän kuluttua Yhdysvalloissa vietettiin Labor Day:ta eli työn päivä. Päivä oli maanantai, mutta jo sunnuntaina törmäsimme pikkukaupunki Pontiacissa Labor Day paraatiin.

 

Pontiaciin saavuttuamme olimme todella hämmentyneitä, kun pääkadun varsi oli täynnä tuoleja, mutta kuitenkaan yhtään ihmistä ei näkynyt missään. Joidenkin pihoihin oli myös rakennettuna katoksia. Suuntasimme Pontiacin automuseoon, jossa ystävällinen museotäti kertoi, että noin tunnin kuluttua alkaisi paraati. Kuulemma monet varasivat jo yöllä parhaimmat paikat viemällä tuolinsa sinne. Hän myös mainitsi tavan olevan "very funny". Heh, meistäkin se näytti siltä, kun näimme kaupungin ilman yhtään ihmistä, mutta tuoleja oli merenä kaikkialla.


Pikku hiljaa tuolit ja kadut täyttyivät. Yhtäkkiä tuntui ihan kuin koko kaupunki olisi ollut liikkeellä. Oli melkoinen hellepäivä.. ja itsekin hieman toivoi, että olisipa ollut tuoli mukana. Onneksi löysimme varjoisan paikan, josta näki hyvin paraatin. Paraatissa oli mukana kuuluttaja, joka kertoi esillä olevasta kulkuvälineestä ja/tai mukana olevista ihmisistä.  

 

Paraatissa oli mukana niin vanhoja ajoneuvoja (esim. paloautoja, traktoreita) kuin uudempia autoja. Osassa "päätähtenä" oli auto ja osassa auton sisällä kulkeneet ihmiset (kaupungin avainhenkilöitä). Lisäksi paraatissa oli mukana politiikkaa, sillä kaupungissa oli tulossa vaalit.. eli mainontaa oli paljon. 


Paraatissa liikkuvat ihmiset heittelivät katsomaan tulleille lapsille karkkia ja tarroja. Melkoinen penkkarimeininki. :D Meidän edessä oli tyttö ja poika jotka kantoivat yhteiselle viltille melkoisen karkkisaaliin. Toiminta näytti niin "ammattimaiselta" ettei heillä tainnut olla ensimmäinen paraativuosi.

Toisen paraatin näimme varsinaisena Labor Day:na maanantaina Lincolnissa. Paraatijonossa oli mukana vanhoja autoja, paljon ihmisiä, paloautoja, työkoneita ja oli siellä paikallisen betonifirman betoniautotkin. Näky oli hieman huvittava, vaikka kieltämättä kyllähän työkoneet työnpäivän paraatiin sopivat.


Katsastimme Lincolnin paraatijonon, mutta emme jääneet enää tarkemmin seuraamaan paraatia (edelleen todella kuuma).

Oli hienoa nähdä miten jenkit juhlistivat juhlapäivää ja lisäksi ihastuin erityisesti Pontiacin pikkukaupunkiin. Kaupungissa oli hieno Pontiac automuseo ja lisäksi myös route 66 museo. Molempiin museoihin oli ilmainen sisäänpääsy.


Kaupungissa oli myös paljon isoja ja hienoja maalauksia. Minun mielestäni Pontiac oli ehkä jopa matkamme ihanin pikkukaupunki! Pontiac sijaitsee Illinoisin osavaltiossa noin 100 mailia Chicagosta.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Route 66: Muffler Men, alkumatkan ystävämme

Eräinä alkumatkan nähtävyyksinämme olivat Muffler Meninä tunnetut lasikuitujätit. Alkuperäisenä tarkoituksena näillä on ollut toimia asiakkaiden houkuttelijoina eli 1960-luvulla nämä olivat paikallisia mainoksia. Nykyään lähinnä turistit poikkeavat näiden ympärille poseeraamaan. Toki mekin pysähdyimme ja välillä hieman nauratti, kun hartaasti navigoimme, jotta näkisimme nämä hassut sedät. Toki olivat nämä näkemisen arvoisia. 

Gemini Giant
Gemini Giant on nimetty Gemini-avaruusohjelman mukaan ja tämä jätti pitää käsissä hopeista "rakettialusta". Päässä oleva avaruuskypärä taitaa muistuttaa enemmän hitsausmaskia. Gemini Giant on 30 jalkaa pitkä ja sijaitsee 1960-luvulla perustetun The Launching Pad Drive-In -dinerin pihassa. Tosin diner on tällä hetkellä suljettu. Tarina kertoo, että Launching Padin entinen omistaja maksoi Geministä vuosikymmeniä sitten $3500, mutta tällä hetkellä myytävänä oleva diner jättiläisineen maksaa kuulemma $650 000. Gemini ei ole myytävänä erikseen, vaikka suurin osa ostotarjouksista onkin kohdistunut juuri siihen. Gemini dinereineen sijaitsee pienessä 5000 asukkaan Wilmingtonin kylässä Illinoisin osavaltiossa. Wilmington ja tämä avaruussetä olivat meidän ensimmäisiä route 66 nähtävyyksiä ja näin ollen jättivät ihan erilaisen muiston mieliimme.

Sijainti: 
Gemini the Giant
810 E. Baltimore St.
Wilmington, IL USA

Hot Dog Man
Hot Dog Manilla oli alunperin kädessään kirves, kunnes 1965 muffler manin osti grillin omistaja.. ja näin ollen siitä tuli grillin maskotti hodari kädessä. Nykyiselle paikalle Hot Dog Man on siirretty vuonna 2003, kun route 66 suojelukunta osti patsaan, jotta perinne säilyisi ja patsas voisi jatkossakin ilahduttaa reitillä. Tämä Illinoisin Atlantassa sijaitseva jätti voisi kieltämättä olla aika pelottava maskotti kylälle alkuperäinen kirves kädessä. :D

Sijainti:
Hot Dog Man
Arch St.
Atlanta, IL USA

Lauterback Tire Muffler Man
Lauterback Tire Muffler Man sijaitsee Illinoisin Springfieldissä. Jätti koki kovia vuonna 2006, kun se menetti päänsä tornadolle. Onneksi herran pää löytyi, ja jätti saa edelleen edustaa Lauterbach Tiren edessä. Tämä Muffler man sijaitsee melko lähellä tietä eli kannattaa olla varovainen, kun ottaa kuvaa, ettei jää auton alle!

Sijainti:
Lauterbach Tire Muffler Man
1569 Wabash Ave.
Springfield, IL USA


Harmiksi vasta matkamme jälkeen löysin netistä myös kartan, johon oli muutama muukin jenkkien muffler men listattu: http://www.roadsideamerica.com/map/theme/86

Reitti-idea seuraavalle matkalle: Muffler Men route! :D Poikaystäväni ei näyttänyt innostuneelta.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Route 66: Yleisiä asioita osa 2. auton vuokraus ja ajaminen

Auton vuokraus USA:ssa
Vuokrasimme auton Herzin kautta, sillä aiemmin meistä kummallakin oli positiivisia kokemuksia Herzistä, lisäksi saimme Finnairin plussakortilla vuokrauksesta hieman alennusta ja muutenkin hinta oli halvin mitä löysimme. Valitsimme vuokrauspaikaksi Chicagon keskustan, sillä halusimme viettää Chicagossa ensimmäisen vuorokauden ilman autoa ja kentälle paluu tuntui hankalalta. Lisäksi ilmeisesti autovuokraamot ottivat lisähintaa, jos vuokrauspaikka olisi lentokentällä eli siitäkin syystä päädyimme valitsemaan noutopisteen Chicagon keskustasta. Los Angelesissa palautimme auton Los Angeles International Airport toimipisteeseen.

Meidän auton vuokraus ei mennyt ihan niin putkeen.. ja myöskään Herz ei hoitanut hommaa niin kotiin kuin olisi voinut. Nimittäin heti lähdettyämme Chicagosta huomasimme, ettei autolaturimme kautta tule virtaa, itse asiassa yksikään kolmesta tupakansytyttimestä ei päästä virtaa lävitseen. Ostimme jopa huoltoasemalta toisen autolaturin, jotta voisimme vakuuttua ettei vika ollut meidän laturissa. Ei toiminut ei. Myöskään yksikään Herziltä saamistamme numeroista ei vastannut. No, lopulta aikamme yritettyämme ainoastaan "emergency roadside assistance" vastasi. He neuvoivat meidän läheiselle pikkukentälle vaihtamaan autoa. Puhelimessa kuitenkin jäi kertomatta, että kentän toimipisteessä ei ollut yhtään autoa vapaana eli ajelu kentälle oli täysin turhaa. Onneksi löysimme autosta USB-liitännän, jolla saimme virtaa luuriin edes hieman. Pari päivää ajelimme autollamme ja yritimme pärjätä heikkovirtasella puhelimella, kunnes autoomme syttyi varoitusteksti: vaihda öljyt mielellään heti. Soitimme taas kaikki saamamme Herzin numerot lävitse ja ei niin yllätyksenä ainoastaan "emergeny roadside assistance" vastasi. Saimme uuden kehotuksen vaihtaa autoa läheisen lentokentän vuokrauspisteessä. Tässä vaiheessa osasimme tosin jo varmistaa, että siellä varmasti on vapaita autoja. Palvelu lentokentällä oli erittäin huonoa, mutta onneksi saimme vaihtoauton ja pääsimme jatkamaan matkaa. Auto oli samanlainen kuin ensimmäinenkin mutta eri värinen.


Myös muutaman muun kerran jouduimme ottamaan yhteyttä Herziin, mutta on liian pitkä juttu kirjoittaa niistä nyt tähän. Ehkä meillä vain oli huonoa tuuria auton kanssa tai jotain, mutta olisi se Herzikin voinut asiat paremmin hoitaa. En esimerkiksi ymmärrä miksi antavat useamman numeron, jos niihin ei oikeasti koskaan vastata. Onneksi sentäs "emergency roadside assistance" vastasi hyvinkin nopeasti "Hello, are you in a safe location?".

Autoksi valitsimme full size auton, johon mahtui kaksi isoa matkalaukkua. Auto ei siis ollut se pienin ja halvin, mutta ei myöskään isoin ja kallein. Poikaystävälleni auton valinta oli se isompi ja tärkeämpi juttu.. ja ei niissä auton hintaluokissa lopulta ollut niin isoa eroa. Huvittavinta oli miten pieneltä se meidän "iso" auto näytti niiden muiden monsteriautojen keskellä. Suomessa ei ole niin isoja autoja, uskokaa tai älkää, ja myöskään jenkeistä ei löydy niin pieniä "perusautoja" kuin Suomesta. Meidän auto oli Chevrolet Equinox SUV katumaasturi. Ensimmäiset kolme päivää se oli musta ja siitä eteenpäin babyblue. :) Automme oli automaattivaihteinen (en edes tiedä saako jenkeistä manuaaleja).

Takapenkin "matkaseura"
Auton vakuutukset ja lisämaksut
Otimme autoomme lisävakuutuksina kaikki auton kattavat vakuutukset. Tarkistimme etukäteen, että matkavakuutuksiemme kautta olimme itse vakuutetut eli henkilökohtaisia vakuutuksia emme ottaneet vuokrausfirman kautta. Autovakuutukset toivat meille turvaa (kaikki ylimääräinen stressi pois lomalta) ja muutama autoomme parkkipaikalla ilmestynyt kolhu meni niiden piikkiin.

Meille lisämaksuja toi yhdensuuntainen reitti eli auton jättäminen eri toimipisteeseen mistä sen vuokrasi. Tämä on se yleisin maksu Route 66 ajajille, sillä harva ajelee reitin vielä takaisin.

Myös toisesta kuljettajasta pitää maksaa erikseen. Kannattaa kuitenkin ilmoittaa se toinenkin kuski, sillä jos jotain sattuu ja kuskina onkin joku muu, niin se tietää ongelmia.

Auton vuokraukseen tulee myös lisähintaa jos ei palauta tankkia täynnä. Kannattaa sopia asia etukäteen autoa noudettaessa (meidän piti erikseen sanoa, että haluaisimme itse tankata auton). Tankkaaminen ennen palautusta on melko yksinkertaista, sillä yleensä bensa-asema löytyy läheltä vuokrausfirmaa.

Suosittelen myös paneutumaan tarkkaan auton vuokrausaikaan, sillä ilmoittamaansa aikaisemmin / myöhemmin noudettu tai palautettu auto saattaa tuoda lisämaksuja. Ajat pitää ilmoittaa varausta tehdessä. Myöskin kannattaa etukäteen varmistaa toimipisteen aukioloajat. Lentokenttien toimipisteet ovat hyvin usein auki 24 h, mutta pienemmän pisteet (esim. juuri Chicagon keskustassa) ovat rajoitetummin avoinna.

Autoon kuluneista maksuista osan Herz otti etukäteen ja osan vasta vuokrauksen yhteydessä. Luottokortti on kuitenkin pakollinen, jos meinaa auton vuokrata, sillä vuokrausfirma tekee kortilta varauksen matkan ajaksi. Auton kolmen viikon vuokraus vakuutuksineen, lisäkuljettajalla ja yhdensuuntaisella reitillä oli meillä yhteensä runsas 1500 €. Kannattaa tosiaan vertailla erilaisia vuokrausfirmoja. Me luimme etukäteen yhden bloggaajan vinkkejä vuokrauksesta ja emme mistään löytäneet niin halpaa autoa kuin heillä oli matkalla ollut (taitaa se edullisen vuokraushinnan löytäminen hieman tuuriakin kaivata). Toki jos matkaajia on autossa enemmän niin luonnollisesti autokulut jakaantuvat pienemmäksi osaksi henkilöä kohti ja tietenkin on oma valinta, ottaako miten laajalti vakuutuksia, useampia kuskeja ja ajaako auton takaisin samaan paikkaan mistä vuokrasikin. Pihistettyäkin vuokrauksessa siis saa, jos kokee sen itselle tärkeäksi.

Jenkeissä nuoreksi kuskiksi määritellään kaikki alle 25-vuotiaat ja heiltä peritään lisämaksua. Alle 21-vuotiaat eivät saa vuokrattua autoa ollenkaan. Tämä kannattaa huomioida, jos on nuorempia ajajia lähdössä matkaan.

Country radio! <3
Ajokortti
Jo ennen lähtöä hankimme Autoliiton kautta USA-liitteet ajokortteihimme. Liite maksaa 14 € / kpl ja se on voimassa vuoden. Hankinta ei ole pakollinen, löysimme etukäteen netistä juttua sekä puolesta että vastaan. Meillekin hankinta oli varmistusta, vaikka emme lopulta tarvinneet liitteitä kertaakaan (perus suomalainen ajokortti kelpasi meillä sellaisenaan vuokraamossa ja poliisi ei meitä kertaakaan pysäyttänyt). En kuitenkaan sano, että olisi ollut huono hankinta, sillä ihan hyvin niille olisi voinut olla käyttöä. Lisää USA-liitteen hakemisesta löytyy suoraan Autoliitolta: http://www.autoliitto.fi/matkailu/asiapaperit/muut-asiapaperit/usa-liite/.

Tankkaaminen
Tankkaaminen jenkeissä on melkoinen taitolaji. Kortilla suoraan laitteeseen maksettaessa laite kysyy ZIP-koodia, jolla tarkoitetaan asuinalueesi postinumeroa ja nimenomaan sen pitää olla Yhdysvaltalainen postinumero. Käytimme postinumerona jotain randomeita kuittien postinumeroita. Osaan laitteista se meni läpi, osaan ei. Jos automaatti ei hyväksynyt koodia, niin vaihtoehdoksi jäi sisälle maksaminen. Yleensä kassa halusi tankkauksen pantiksi esim. ajokortin, luottokortin, rahaa.. ja taisin minäkin siellä kerran "panttina" tiskillä odotella, kun toinen tankkasi. Myöskin bensalaatuja löytyi välillä melkoinen rivi ja aluksi meillä oli hieman miettimistä mitä niistä uskaltaa käyttää. En kuitenkaan anna siitä mitään ohjetta, sillä lopulta meille ei selvinnyt käyvätkö ne kaikki kaikkiin autoihin, vai ainoastaan meidän menopeliimme (suosittelen kyselemään asiaa autovuokraamosta).


Bensa-asemia jenkeistä löytyy onneksi melko hyvin, vaikka toki ihan viimeiseen tippaan sitä tankkaamista ei kannata venyttää. Havaintomme mukaan kalleimmat bensat olivat isojen nähtävyyksien (esim. Grand Canyon) ja isojen kaupunkien (esim. Las Vegas, Los Angeles) lähettyvillä. Tosin ei nekään hinnat olleet lähelläkään Suomen hintoja (ehkä meille sen sijaan tuli jonkinlainen hintojen hämärtyminen, kun välillä pikkukaupunkien bensat olivat hyvinkin puoli-ilmaisia). Gallona maksoi noin 2-3,5 dollaria. Meidän matkan bensoista en tee sen tarkempaa yhteenvetoa.

Heinäsirkkahyökkäys bensa-asemalla.
Navigaattori
Emme hankkineet erikseen erillistä navigaattoria. Käytimme navigoimiseen puheliemme Here Drive ja Here Maps -sovelluksia ja autolaturilla pidimme virtaa navigoivassa puhelimessa. Toki ennalta latasimme puhelimeen Yhdysvaltojen kartat. Karttoihin lisäsimme ennalta ja matkalla suosikkeina nähtävyyksiä ja majapaikkoja. Pärjäsimme näillä sovelluksilla ihan hyvin. Heret ohjasivat melko hyvin route 66:lle, kun laitoimme päälle "ei maanteitä". Myöskään tietulleihin emme kertaakaan joutuneet, kiitos "ei tulleja" valinnan.


USA:ssa ajaminen yleensä
Liikennesäännöt ovat Jenkeissä paikoitellen osavaltiokohtaisia. Ei siis kannata tuudittautua, että sama, mikä kävi edellisessä osavaltiossa, kävisi myös seuraavassa. Eroavaisuuksia näimme mm. ajovalojen käyttämisessä (niistä muistutettiin kylteillä, jos se oli pakollista koko ajan). Monessa osavaltiossa sai kääntyä myös punaisilla oikealle, jos vain väisti muita.

Stop-risteyksiä oli myös enemmän kuin mihin Suomessa olimme tottuneet. Monesti stop-risteykset ovat vieläpä sellaisia, että kaikilla risteyksen haaroilla oli stop-kyltti eli kaikki autot pysähtyvät risteykseen. Vyyhti puretaan saapumisjärjestyksessä.

Yleisesti ottaen ajokulttuuri ei ole kovin ystävällistä, mutta sujuvaa. Oma tila pitää ottaa ja jos jää himmaamaan niin joku muu syöksyy jo välissä. Myöskin ne oikeasti isot tiet ovat oikeasti isoja. Jenkeissä isoilla teillä ei voi siis huokaista helpotuksesta, että ajamalla oikeaa reunaa pääsisi suoraan tai että kaikki erkanevat kaistat lähtisivät oikalta (niitä erkanee myös vasemmalta). Suosittelen niillä kahdeksankaistaisilla teillä ajamaan keskellä, jotta on teoreettinen mahdollisuus ryhmittyä suuntaan jos toiseen.. tai vähintään toiseksi reunimmaisella, koska hyvin todennäköisesti ainakin reunimmainen erkanee jossain vaiheessa. Suosittelemme myös välttämään (erityisesti Los Anglesissa) ruuhka-aikoihin ajamista, koska silloin tiet ovat todella tukossa.


Route 66 oli suurimmaksi osaksi kivaa pikkutietä, jossa oli yksi kaista kumpaankin suuntaan. Isoilla teillä pitää ajella isommissa kaupungeissa ja joitakin väliä myös route 66 meni interstatea. Paljolti route 66 kulkee interstaten vieressä, erona se että missä interstate ohittaa kylät ja pikkukaupungit niin route 66 ajaa niiden läpi. Osassa osavaltioista route 66 on merkitty tienvarsikylteillä selkeästi.. Osassa taas ei niin selkeäsi. Toki liian tiukkapipoisesti ei kannata reittiä noudattaa vaan rohkeasti kokeilla myös omia kiertoteitä eikä aina palata heti reitille, vaikka sattuisikin kääntymään väärään suuntaan. Näimme myös kylttejä, joissa kerrotiin, että tiettyinä vuosina route 66 on mennyt eri reittiä kuin toisina (kylteissä siis ohjattiin sille toiselle route 66 reitille, yleensä poikkeus toisesta reitistä ei ollut pitkä). Muistelimme nähneen tiedon, että alkuperäisestä route 66 tiestä on nykään noin 85 % ajettavassa kunnossa.


Hups, tästä tulikin vähän pitkä merkintä. :P No, olipa auto aika isossa osassa meidän road tripillä.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Route 66: Chicago - Historic route begins


WOW, totesin, kun ensimmäisen kerran nousin junasta Chicagon keskustan kadulle. Muistan sen näyn, korkeimmat pilvenpiirtäjät mitä olen ikinä livenä nähnyt. Mietimme reittiä hotellille, mutta ennen kuin ehdimme sen enempää kännykästä karttaa kaivaa, niin jo eräs ystävällinen nainen tarjosi apuaan ja löysimme pikavauhtia hotellille. Chicago on muuten USA:n kolmanneksi suurin kaupunki New Yorkin ja Los Angelesin jälkeen.

Millenium Park
Päätimme viettää ensimmäisen yömme Chicagon keskustassa ilman autoa. Olimme varanneet keskustahotellin, jotta pääsisimme näppärästi kävellen kulkemaan keskustassa. Yöpaikan kanssa myös kävi hyvä tuuri, sillä saimme sen hyvinkin edulliseen hintaan hotels.comin alennuksella. Hotelli oli perussiisti ja hyvä. Sijainti ainakin oli loistava, ihan keskustassa.

Route 66 aloituskyltti löytyy Chicagon keskustasta, itse asiassa kyltti oli samalla kadulla missä meidän hotellikin. Olimme aika fiiliksissa kyltistä! Jee, reissu alkaa!


Chicagossa toimii metro ja se on rakennettu maan päälle. Metro jäi meiltä kokeilematta, mutta luin myöhemmin, että Chicagon metroverkosto on USA:n kolmanneksi suurin.

Michiganjärven rannalla
Perjantaina kiertelimme hieman keskustaa sekä kävimme syömässä deep dish -pizzaa, joka on paikallinen erikoisuus (muistutti piirakkaa). Aikaeroväsymys kuitenkin tainnutti meidät jo varhain, sillä -8 h sekä pitkä lento vaativat hyvin paljon energiaa. Aikaisin nukkumaan menon myötä heräsimme lauantaihin myös aikaisin. No, olipa koko aamuyö aikaa suunnitella reittiä ja kohteita. Loman toteutuminen oli ollut niin pitkään epävarma, että minulla oli hyvin epätodellinen olo heräillä Chicagon keskustasta.


Aamupäivällä kävimme Shedd Aquariumissa. Akvaario on todella iso, emmekä edes yrittäneet nähdä sitä kokonaan. Kaloja ja mereneläviä oli laaja valikoima ja erikoisuutena olisi saanut silittää kalaa. Aikomuksemme oli myös mennä Willis Toweriin, mutta kahden tunnin jonot olivat meille liikaa. Willis Tower on muuten USA:n toiseksi korkein rakennus ja maailman kolmanneksi korkein.

Shedd Aquarium
Willis Tower
Oli muuten hyvä muffinssi pikkuleipomossa!

Auton noudimme klo.14. Ensimmäinen ajotehtävä oli ajaa pois keskustasta, eikä sitä helpottanut Here Mapsin kieltäytyminen navigoimasta "ei signaalia". Pilvenpiirtäjät siis estivät navin toiminnan. Onneksi olimme hieman katselleet reittiä etukäteen eli tiesimme mihin suuntaan lähteä. Täydet pisteet poikaystävälleni, joka ajoi meidät rauhallisesti ulos suurkaupungista pilvenpiirtäjien keskeltä oudolla isolla autolla. Minä taisin vain täristä pelosta (ja jännityksestä) siinä vierellä.


Chicagosta tykkäsin kaupunkina hyvin paljon! Siellä tuntui olevan nähtävää ja mukava keskustan oloinen keskusta (sellaista ei ole kaikissa jenkkikaupungeissa). Myös järvi vaikutti ihanalta.. Uimarantaakin kuulemma löytyy vaikka ei ihan ydinkeskustasta. Voisin kuvitella meneväni sinne toistenkin vaikka vain lomamatkalle. Nähtävää varmasti riittäisi viikoksikin.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Route 66: Yleisiä asioita osa 1. lennot ja maahantulomuodollisuudet

Lennot
Ostimme lentomme SASsin kautta. Olisimme saattaneet säästää hieman, jos olisimme käyttäneet esim. Momondo-sivustoa, mutta sitä kautta emme olisi saaneet lentoja yhdelle lipulle. SASsin kautta saimme lennot yhdelle lipulle, joka toi meille turvan tiukassakin vaihdossa, sillä jos olisimme syystä tai toisesta myöhästyneet vaihtokoneesta, SAS olisi reitittänyt meidän uudelleen kohteeseen (onneksi ehdimme jokaiseen vaihtoon). Lentoyhtiövalintaamme vaikutti myös se, että halusimme lähteä Pirkkalasta, joka on meitä niin ihanan lähellä. Pirkkalassa parasta on, ettei kentällä kulu kuin pieni osa siitä ajasta mitä Helsingissä isolla kentällä. Paluumatkalla 16 h lentämisien jälkeen Pirkkalan kentälle saapuminen ja nopeasti kotiin pääseminen tuntui melkoiselta onnelta. Voisin ylistää loputtomiin Pirkkalan kenttää! Ihan huippu pikku kenttä ja toivoisin, että lähiseutujen ihmiset muistaisivat käyttää sitä enemmän.

Lentolippujen hintoja olin seurannut puolisen vuotta ja siinä ajassa hinnat nousivat noin 100 €. Ei siis ihan mahdottomasti, vaikka lentolippujen ostaminen hoitui meillä vasta 1,5 viikkoa ennen lähtöä. Toki meillä oli etuna se, ettei mitään päivää oltu lyöty lukkoon, eli pystyimme vielä lippujen varaamiseen saakka välttelemään niitä kalleimpia lentoja.

Meno-paluu lentoliput maksoivat meiltä noin 850 € / henkilö.


Perjantaina 4.9.2015 lensimme aamulla Pirkkalasta Tukholmaan ja Tukholmasta Chicagoon.
Paluulento lähti 26.9.2015 Los Angelesista Chicagoon, Chicagosta Tukholmaan ja Tukholmasta Pirkkalaan (jossa olimme sunnuntaina 27.9.2015 noin klo.17). Ennalta meille oli epäselvää, miten toimimme vaihtojen kanssa ja juuri niistä vaihdoista (ainakin minä) vähän stressasin. Kaikki vaihdot hoituivat meillä ilman matkatavaroiden siirtämistä (epäilen, että juuri samalla lipulla matkustaminen hoisi asian). Jos on epävarma tarvitseeko matkatavaroita siirtää välissä, niin sen voi tarkistaa hyvinkin helposti matkatavaranauhasta, jossa lukee laukun määränpää (+aina voi varmistekysyä henkilökunnalta, me kyselimme turisteina useammankin kerran). Sen sijaan paluulennon vaihdolla Chicagossa jouduimme itse fyysisesti siirtymään terminaalista toiseen ja käymään uudessa terminaalissa turvatarkastukset uudelleen lävitse. Tämä toi hieman harmaita hiuksia, sillä aikaa ei ollut liikaa ja terminaalien vaihto piti hoitaa junalla ja turvatarkastuksessa oli melkein tunnin jonot (onneksi ehdimme).

Pisimmän pätkän eli Tukholma Chicago välin lentokone oli ihanan iso ja lensi suhteellisen tasaisesti. Viidykettä matkaan toi omat näytöt, joista sai katsella omaan tahtiin elokuvia, kuunnella musiikkia tai pelata pelejä. Jopa minä innostuin leffasta, valitsin Tuhkimon. :) Ruokaa meille tarjoltiin pitkällä lennolla kahdesti: yksi lämmin ateria ja yksi välipala. Aterioiden yhteyteen kuului myös ilmainen alkoholiton juoma. Muilla lennoilla ateriat eivät kuuluneet lentojen hintoihin. Los Angeles Chicago paluulennolla (jonka operoi American Airlines) meille tarjoiltiin ilmaisia alkoholittomia juomia. Tampereen ja Tukholman välissä taidettiin tarjota ilmaiseksi kahvia ja teetä. Toki kaikilla lennoilla kulki myös kärrymyyntiä, josta rahalla sai ostettua jos jotain lisää tarvitsi.


Lentomatkustaminen oli minulle melkoista siedätyshoitoa, sillä en erityisemmin välitä lentämisestä. Ihan hyvin siitä taas selvisin, kun yritän kehitellä muuta ajateltavaa kuin se yläilmoissa heiluva peltipurkki. Tosin siinä vaiheessa kun Los Angelesista lähtiessä turvavöitä kehotettiin pitämään kiinni lähdöstä seuraava tunti ja kone heilui, minun mielestäni aivan liian paljon, oli minulla kaikkea muuta kuin rauhallinen fiilis.

ESTA
Yhdysvaltoihin matkustettaessa ESTA-hakemus on tehtävä viimeistään 72 tuntia ennen matkaa, mutta sen voi tehdä aikaisemminkin (ja todellakin kannattaa tehdä). ESTA täytetään netissä, osoitteessa https://esta.cbp.dhs.gov/esta/. Lomake on saatavilla myös suomeksi, joka ainakin minua helpotti suuresti. Hakemuksen täyttämistä varten tarvitaan tiedot passista sekä ensimmäisen hotellin/majapaikan osoite. ESTA on voimassa kaksi vuotta kerrallaan (tulevilla reissuilla riittää päivitys) ja se maksetaan hakemuksen täyttämisen ohessa luottokortilla (14 dollaria / kpl). Päivitys on ilmainen. ESTAa ei periaatteessa tarvitse printata mukaan matkalle, mutta kyllä me senkin printtasimme, varmuuden vuoksi. Ensimmäisen ESTAn täyttämiseen kului meillä aika iso hetki, sillä halusimme varmistua, että varmasti vastaamme oikein oikeaan kohtaan. Toisen hakemuksen täyttäminen sujui jo rutiinilla. Suosittelen kuitenkin varaamaan lomakkeen täyttämiseen riittävästi aikaa, sillä kysymyksiä on monia.

APIS ja Secure Flight
Nämä tiedot annoimme jo lentoja varatessa. Muistaakseni APIS tiedot täydensimme, kun saimme ensimmäisen yön majapaikan varattua. Tiedot ovat USA:n tulliviranomaisia varten, ja osa lentoyhtiöistä vaatii tietojen syöttämistä monta päivää ennen lentoja tai matka voi peruuntua. Näiden tietojen täyttäminen oli kuitenkin huomattavasti nopeampaa kuin ESTAn (tai sitten ESTAn jälkeen kaikki muu tuntui vain rutiinilta). Muistaakseni kyselivät passitietoja, ensimmäistä yöpaikkaa, syntymäaikaa ja sukupuolta.

Maahantulokaavake
Melko pian Tukholma - Chicago lennolla saimme täytettäväksemme maahantulokaavakkeen. Kaavakkeessa kyseltiin (taas) henkilötietoja ja passitietoja, ensimmäisen yön majapaikkaa ja onko mukana jotain ruokaa tai muuta erityistä mitä aikoo jättää maahan. Maahantulokaavaketta tarvitaan maahantulotarkastuksessa eli kaavake on hyvä olla täytettynä jo valmiiksi, niin ei tarvitse jonossa alkaa sitä kirjoittamaan.


Saapuminen USA:n
Yhdysvaltoihin saapuminen hieman jännitti, sillä olin kuullut karmivaa huhua miten maahantulotarkastuksissa voi olla tuntien jonot. Onneksi meillä kävi tuuri ja jonoa oli ehkä alle puoli tuntia. Täytimme jo lentokoneessa yhteisen maahantulokaavakkeen, eli saimme asioida tiskillä yhdessä (helpotus minulle etten joutunut yksin tentattavaksi). Viranomainen otti meistä kuvat ja sormenjäljet ja kysyi muutaman kysymyksen mm. mitä aiomme tehdä maassa. Kerroimme, että aiomme ajaa route 66 reitin Chicagosta Los Angelesiin ja viranomaisen kommentti oli, että onhan meillä hyvä kamera mukana. ;) Setä ei siis ollut ollenkaan niin pelottava, mitä ennalta kuvittelin, eikä meille jäänyt muodollisuudesta mitenkään ylitsepääsemättömän hankala kuva.

Viranomaispisteen jälkeen saimme matkalaukut ja sen jälkeen piti vielä antaa toiselle virkailijalle edellisen virkailijan leimaama maahantulokaavake. Sitten olimmekin ulos kentältä ja suunnistimme kohti junaa, jolla pääsimme Chicagon keskustaan. Matka O'Haren lentokentältä Chicagon keskustaan maksoi $5 / henkilö ja matka kesti noin 45 min (lisätietoja: www.transitchicago.com/airports/).

Lähtö USA:sta
Maasta lähtö sujui rutiinilla niin kuin muuallakin. Poikkeuksena asioidessamme sähköisellä tiskillä Los Angelesin päässä tietokone kysyi "emergency contact information", joka meistä kuulosti hieman oudolta. Toki niitä ei olisi ollut pakko lisätä, mutta lopulta päätimme niin tehdä. Poikkeuksena Yhdysvaltojen päässä turvatarkastuksissa pitää riisua myös kengät ja seistä kädet levällään skannerin kiertäessä ympäri. Niin kuin jo aiemmin kirjoitin, meillä oli tosiaan välilaskeutumisessa Yhdysvalloissa turvatarkastus uudelleen ja ihan tosi isot jonot. Jenkeissä kannattaa siis varautua jonoihin. Silloin kun niitä on, nekin ovat suurempia. ;)


Yhteenvetona todettakoon, että on se USA:n matkustaminen melkoista byrokratiaa, mutta niistäkin selviää, kun rauhassa ajan kanssa ja ajoissa täyttää kaikki vaadittavat liput ja laput. Itse koin aikaeron matkustamisen rankimmaksi kohdaksi. Lentokoneessa nukkuminen on taitolaji, joka minulta vielä puuttuu.