maanantai 22. syyskuuta 2014

Biggest Burgers in Town!

Viikonloppuna pyörähdimme pääkaupunkiseudulla tapaamassa sukulaisia. Kyläilyiden lomassa ennätimme pyörähtää myös Helsingin keskustassa, jossa on aina yhtä mukavaa käydä. Ehkä nykyään jopa mukavampaa, kun muuton jälkeen tietynlainen "aina sinne ei pääse" houkutteleva fiilis on palannut.

Lounaspaikaksi valitsimme todella pitkästä aikaa Morrison'sin. Om nom, oli jo ikävä! Annoksen koko oli jättimäisen iso, isompi mitä muistin.. emmekä jaksaneet syödä kaikkea (ei ole turhaan saanut nimeä kaupungin isoimmat burgerit). Lohiburgeri on minun vakio. Joskus olen kokeillut muitakin, mutta loheen aina palannut. Mietin mikä tekee tästä hampparista erityisen. En osaa sanoa.. Hyvältä ja maukkaalta kuitenkin maistuu kokonaisuus. Yksi lempparini enkä saman makuista burgeria ole syönyt muualla. Hmm, ehkä se salaisuus on välissä oleva remouladekastike.


Suosittelen kokeilemaan! Ravintola löytyy Helsingistä Ateneumin takaa. Morrison'sin listalta löytyy hampurilaisten lisäksi myös pihvejä, salaatteja, leikkeitä yms, mutta niistä minulla ei ole kokemusta. Syö Helsinki viikoilla (jotka seuraavan kerran ovat 3.-16.10.2014) on perinteisesti ollut melkein kaikki Morrison'sin burgerit 10 €. Silloin toki yleensä joutuu myös jonottamaan vapautuvaa pöytää. Vinkkinä heille joita isot annokset peloittavat: pyytäkää toinen lautanen ja jakakaa yksi annos. Se voisi olla meillekin jatkossa hyvä idea, kunhan hampparivalinnasta päästään yhteisymmärrykseen. ;)


ps. Myös Turusta löytyy Morrison's!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Syksyn alku


Lämpimistä ilmoista huolimatta ilmassa on syksyn tuntua. Monena aamuna olen saanut ajella töihin sumussa ja tuntuukin, että olen käyttänyt tänä syksynä autoni sumuvaloja enemmän kuin koskaan aiemmin. On ollut kuitenkin ihanaa, kun aurinko on päivän mittaan pilkahdellut.. ja työpäivän jälkeen lenkillä olen saanut huomata, että edelleen tarkenee juosta hyvinkin kevyellä vaatetuksella.


Ystäväni luona kävimme syömässä omenapiirakkaa. Oli tosi hyvää ja jätskikin itse tehtyä. Itse en ole vielä saanut aikaiseksi kokkailtua omenoista, mutta vielä aion!


Viikonloppuna olimme perinteisesti nostamassa perunoita kotipuolessani. Sydänperunan löysi poikaystäväni. <3 Saimme perunoita myös mukaan omaan kylmäkellariimme, joten talven aikana kokkailulistoilla on myös peruna juttuja.


Odotan jo lehtien kellastumista ja hieman pelkään, että ohitan kauneimman ruskan, sillä lomamatkamme etelään on jo ihan pian! No, jos puiden ruska menee ohitse niin sitten kuvailen ja nautin lehtikasoista. Tiedättepä mistä minut löytää mönkimästä, jos mitään ei kuulu. ;)
 

Toivottavasti välttyisimme kylmiltä sateilta ja syysmyrskyiltä ja tulisi oikein aurinkoisen kaunis ja kirpeä syksy. Ihana syksy. <3

maanantai 8. syyskuuta 2014

Ilta sirkuksessa

Kaksi vuotta sitten kävimme poikaystäväni kanssa ensimmäistä kertaa sirkuksessa Sirkus Finlandian esitystä katsomassa. Ihastuimme ja päätimme, että uudelleen on päästävä! Viime vuonna, muuttokiireissä, katsastimme pienemmän sirkuksen eli Sirkus Florentinon, joka tuli ihan kotikulmillemme esiintymään. Tänä vuonna nähdessämme ensimmäiset Sirkus Finlandian mainokset ostimme melkein kuukautta ennen liput - ja todellakin kannatti. Upea show jälleen!

 

Saimme paikat ihan A-katsomon eturivistä. Ilta oli hyvinkin viihdyttävä ja esiintymässä oli niin hevosia kuin lintuja, pellejä ja akrobaatteja.. sekä elävä tykinkuula! Sirkuksen oma orkesteri huolehti musiikista. Enempää en paljasta, menkää itse katsomaan. ;) Kaksi tuntia väliajan kanssa sujui nopeaan ja illasta jäi mieleen ilo ja hymy. Sirkus ei ole ainoastaan lasten paikka vaan myös aikuisille se on hieno ja viihdyttävä kokemus. 

Voin suositella, todella! :)