Kevään kisukuulumiset

Kisuille kuuluu hyvää. Alkuvuosi alkoi kisuilla remonttitunnelmissa. Vanhempieni kotia siis rempattiin, joten kisut joutuivat muuttamaan evakkoon, tai niin kuin äitini sanoo: "päivähoitoon". Kissat vietiin joka aamu viereiseen, myös vanhempieni omistuksessa olevaan, taloon. He saivat sieltä yhden huoneen, joka lämmitettiin ja sisustettiin kisuja varten. Aamulla pihan poikki hoitoon ja illalla kotiin. Tätä jatkui nelisen viikkoa.

Evakkoreissu oli kisuille hieman raskas, kun omat rutiinit muuttuivat. Uskomme kuitenkin, että ratkaisu siirrosta oli oikea sen sijaan, että kaksi kisua olisivat häärineet remppamiesten keskellä. Todennäköisesti remontin keskellä Jone olisi kerjännyt huomiota ja koko ajan häslännyt tiellä ja Mosse olisi pelokkaana piileskellyt talon viimeisessä nurkassa. Nyt kisut saivat rauhallisen ympäristön, jossa oleilla. Jone otti evakon paljon rennommin kuin Mosse.

Ruoka toimi melko hyvänä houkuttimena jopa niinä päivinä, kun "ei olisi haluttu mennä". Äidin mielestä meidän kissat ovat kuin pikku lapsia: aina ei huvita hoitopäivät. Minäkin kävin viihdyttämässä kissoja pari kertaa päivässä, sillä työskentelen itse samassa pihapiirissä. Meno oli päivästä toiseen melko samanlaista. Jone viihtyi, kunhan kupissa oli ruokaa ja Mosse olisi halunnut keinolla millä hyvänsä ovesta ulos. Onneksi remontti tuli valmiiksi ja nyt kisujen kodissa on uutta pintaa ja ilmettä. Evakossa olemisesta aiheutuneet henkiset kolhutkin taitavat olla jo parantuneita.

Mosse edelleen rakastaa nukkua vanhalla sängylläni tyynyn päällä. Arvon herralle se lienee tarpeeksi pehmeä nukkuma-alusta..?

Mosse maukui hieman, kun protestoi remonttimuuttoa, mutta muuten pikkukisu on edelleen hyvinkin hiljainen. Kehräysääni on muuttunut hieman voimakkaammaksi ja osaa Mosse maukua, mutta ei vain halua tehdä sitä. Mossen mau-ääni on hyvin kirkas ja hentoinen.

 

Jone täyttää tänä keväänä 10 vuotta. Sitä ei Jonesta kuitenkaan yhtään huomaa, sillä Jone on kuin nuori kisu luonteeltaan ja mieleltään. Jone on hyvin aktiivinen ja haluaisi olla kaikessa ja kaikkialla koko ajan mukana. Se piirre taitaa olla peruja hänen norjalaisen metsäkissan sukujuurilta.

Jone on taas vaihteeksi innostunut kunnolla kiipeilytolpasta. Jone nauttii istua tolpan päässä. Ehkä hän kokee tulevansa huomatuksi sieltä paremmin? Mosse käyttää tolppaa lähinnä kynsien terotukseen, mutta juuri muuten Mosse ei tykkää kiipeillä.

Jone ja Mosse on minun valopilkkuja! Näen heitä joka työpäivä ja toisinaan viikonloppuisin, kun käymme vanhemmillani. Tuntuu, että kaikista väsyneimpinäkin aamuina saan voimaa näistä kisuista, jotka ovat lähes poikkeuksetta niin iloisia ja pirteitä.

Haluaisimme myös poikaystäväni kanssa oman kissan omaan kotiimme. Oman kisun hankinta voisi olla ajankohtainen, kun edessä saattaa olla meillä muutto, kunhan eka löytäisimme sen kodin. Jonea ja Mossea emme voi riistää heidän kodistaan. En aio unohtaa ketään heistä.. Olen varma, että minulta riittää rakkautta, vaikka kisuja olisi enemmänkin.

Tipujen keskellä

Ihanaa pääsiäistä!
♥

Häämeikki itse - uhka vai mahdollisuus?

En meikkaa arkena juurikaan. Tuntuu ettei ole aikaa (se ikuinen ongelma). Välillä saan itseni laittamaan bb-voidetta, joka siloittaa sopivasti ihoa. Opiskellessani laitoin aamuisin myös ripsiväriä, mutta töihin en ole nyt jaksanut lähes ollenkaan panostaa siihen. Tiedän, että voisin hieman ryhdistäytyä tämän arki meikkaamisen kanssa, kun kuitenkin sitä hieman kaiholla mietin. Arkiaamuna laitan kasvoihini kosteusvoidetta ja silmänympärysvoidetta sekä suihkautan itseeni hieman tuoksua. Hiukset laitan töihin yleensä letille, jonka viimeistään töihin päästyäni kääräisen käytännön syistä sykerölle.

Sen sijaan arjen ulkopuolella, jos menen illalla tai viikonloppuna johonkin, tykkään vähän meikata. Yleensä meikki kattaa bb-voiteen tai mineraalimeikkipohjan sekä ripsaria, poskipunaa ja huulipunaa. Tietenkin tilanteesta riippuen meikkaukseen tulee panostettua. Lomamatkoilla olen myös yrittänyt panostaa ulkonäköön, kun on ihan erilailla aikaa miettiä niitäkin juttuja.

En koe olevani mitenkään hyvä meikkaaja. En kuitenkaan kaipaa olevani mitenkään "yli" tälläytynyt. Eniten minun juttuni olisi näyttää luonnollisen kauniilta.

Olen varannut hääaamuksi kampaajan itselleni ja kaasoille. Samasta paikasta saisin myös meikkausta, mutta olen hieman epäileväinen ammattimeikkiä kohtaan. Minut on aikoinaan vanhojen tansseihin meikannut ammattilainen. Jälkeen päin olen katsellut kuvia ja todennut, että pohjaväri oli ainakin väärä. Muistan myös, että tunsin itseni hieman oudon näköiseksi, ehkä juurikin ylimeikatuksi. Se tosin voi myös olla tottumiskysymys.

Tällä hetkellä olen kääntymässä siihen suuntaan, että teen häämeikkini itse. Samalla on hyvä tilaisuus uusia meikkipussin sisältöä sekä paneutua meikkauksen saloihin. En aio jättää tätä opettelua viimetippaan vaan olen jo pikku hiljaa alkanut miettimään näitä juttuja. Mielessä on tosin pieni epäilys mitä tästäkin nyt tulee. Onko itse meikkaaminen minun taidoilla ihan tuhoon tuomittu idea!

Helmikuussa tilasin itselleni Mariela Sarkiman kirjan Make up Bible. Kirjassa on hyvin esitetty erilaisia tyylejä ja meikkausniksejä. Opus on ihan potentiaalisen oloinen.

Maaliskuun alussa olin toisen kaasoni kanssa laivalla ja siellä kyselin kosmetiikkamyymälässä ohjeita nimenomaan kestävän meikkipohjan tekemiseen. Esittelystä löysin itselleni kaksi uutta tuotetta, joita aion nyt kevään mittaan testailla, jotta olen niiden sopivuudesta ja värisävyistä täysin varma. Olen hyvin luottavainen niitä tuotteita kohtaan (taisi olla hyvä myyjä).

Ripsivärinä olen vannoutunut Sensain 38 -ripsarin käyttäjä. Silmien rajaukset ovat minulle ihan uusi juttu, enkä ole täysin varma haluanko niitä häämeikkiin vai en. Näillä näkymin aion pitää häissä silmälaseja, koska pidän niitä muutenkin päivittäin ja tunnen itseni luonnolliseksi lasit päässä. Siinä mielessä silmärajaukset voisivat tuoda silmiä paremmin esille. Eniten uhkaksi koen nimenomaan silmien rajauksen tekemisen itse. Jos siihen ryhdyn - pitää todellakin harjoitella!

Luomivärien kanssa minulla on kokemuksia lähinnä siihen suuntaan, että luomiväri ei pysy. Tilasin juusi luomivärin alle tulevan Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion silmämeikin pohjustustuotteen. Toivottavasti se auttaisi tähän pysyvyys ongelmaan (vielä ei ole käyttökokemuksia). Melko kattava luomiväripaletti löytyy jo ennestään.

Poskipunan ja huulipunan myös ehkäpä hankin uudet. Huulipunasta voisi löytyä vaaleanpunansävyä, kun muuten ole niin kovin vaaleissa ja kukat todennäköisesti ovat myös vaaleanpunaiset. En myöskään arasta punaisempaakaan huulipunavalintaa. Kynnet laitan joko itse tai annan kaasojen hoitaa lakkaamisen. Epäilenpä, että kynnet on se asia jota hoidetaan edellisenä tai toiseksi edellisenä iltana ennen hääpäivää. Kynsilakkoja löytyy ennestään jo hyvä valikoima eli niitä ei tarvitse laittaa häitä varten ostoslistalle.

Häätuoksuna aion näillä näkymin käyttää Miss Dioria, joka on lempituoksuni. Alunperin tarkoitus oli hankkia joku eri tuoksu, mutta lopulta kun olin kaupan tuoksut tuoksutellut useamman kerran läpi, en löytänyt mitään muutakaan mieleistä. Minulla on myös muutama muu lempituoksu, joihin löytyy jo assosiaatio tilanteisiin ja Miss Diorilla ei sellaista suoranaisesti vielä ole.. eli ehkä siinäkin mielessä Miss Diorista voi hyvinkin tulla häätuoksuni.

Hääpäivänäni haluaisin näyttää luonnollisen kauniilta. Tiedän ettei meikki ole ainoa tie onneen, vaan yritän myös lisätä ihonhoitorutiineja jo pidemmällä aikavälillä mm. muistaa kuoria ihoa useammin. Hääkampauksen annan ammattilaisen tehtäväksi. Todennäköisesti hiuksiini laitetaan joko nuttura tai kiharoita. Minulla ei ole kovin hyviä kokemuksia ammattilaisen tekemistä kampauksista, mutta toivottavasti pieni epäluottamus karisisi viimeistään koekampauksessa. Erityisesti tykkään, että ammattilainen kiinnittää hunnun niin, että se siellä päässä myös pysyy.

Onko lukijoillani kokemuksia häämeikin itse loihtimisesta? 
Ehdottomasti saa myös jakaa mitä vain meikkivinkkejä ja tuotesuosituksia. :)

Ford-nainen

Minun ajohistoria alkoi melkein 12 vuotta sitten (hui, niin kauanko siitä jo on!), kun menin 17-vuotiaana autokouluun. Halusin mennä sinne lähes heti kun mahdollista, sillä asuimme maalla ja auto ja ajokortti olivat tie vapauteen. Läpäisin sekä kirjalliset että inssin ensimmäisellä kertaa. En varmaan muuten olisikaan läpäissyt, mutta inssiaamuna kotikaupungissani ei ollut ketään liikkeellä niin autolla kuin kävellenkään. Mikäpä siinä siis tyhjässä kaupungissa ajellessa!

Vuosien saatossa olen ollut pitkiä aikoja ajamatta, pelännyt ajamista ja ajanut päivittäin. Jonkinlainen käännekohta oli kesä 2009, kun minusta tuli auton omistaja. Ensimmäinen autoni oli Ford Fiesta, tuttavallisemmin Fifi. Väri oli hot magenta. Tykkäsin autostani tosi paljon ja yhdessä ajelimme useamman kerran ympäri Suomea, kävimme Norjassa, Ruotsissa sekä majaili hän muutaman vuoden Helsingin kaduillakin, kun asustin Kalliossa. Pikku auton hyvänä puolena oli kaupunkiajamisen helppous. Pieni sujahtaa välistä ja mahtuu pieneen tilaan.

Minun ja Fifin suhde syveni, kun syksyllä 2013 aloin huristella työmatkaani 50 km / suunta viisi päivää viikossa. Tuli talvi ja isäni asennutti autoon säteilylämmittimen ja sisätilalämmittimen. Tuntui luksukselta, kun Fifi odotti aamulla parkkipaikalla lämpimänä ja sulana.

Jaksoin ajelua kesään 2015 saakka, kunnes alkoi tuntumaan, etten jaksa enää. Isoin ongelma ei ollut auto vaan pitkältä tuntuva työmatka. Toki ymmärsin, että työmatkaa voisi helpottaa hieman tehokkaampi, isompi ja vakaampi auto. Lopulta kesällä rakas Fifini joutui telakalle yllättävän jarruvian vuoksi. Ajelin sen aikaa vanhempieni Jaguarilla ja viimeistään silloin huomasin, että isommankin auton hallinta minulta onnistui ja olihan se aika hienoa, kun kissa kehräsi mäet ylös pienemmälläkin kaasun painalluksella. Tottakai olin minä myös iloinen, kun tuttu ja turvallinen Fifini tuli kuntoon.

Viime syksy oli hieman rankkaa aikaa. Fifi tuntui pieneltä ja tehottomalta ja minä tunsin itseni väsyneeksi. Poikaystäväni hankki auton itselleen ja autokaupassa huomasin myös itse kyseleväni vaihtotarjousten perään. Auton valinta ei ollutkaan niin helppo juttu. Yhtäkkiä olin viidakossa kulutusten, tehojen, moottoritilavuuksien ja muiden ominaisuuksien keskellä. Kyse oli siitä mitä MINÄ haluan, eikä se ollutkaan ihan helppo kysymys. Lopulta huomasin, että omien mieltymysten lisäksi iso painoarvo oli myös vaihtohinnalla. Vanhan autoni vaihtohinnat olivat useamman tuhannen euron haitarilla. Se on iso ero ja minun päätökseen se vaikutti.

Päätös ei ollut helppo, mutta helmikuun lopulla sain sen: Ford Focus. Vanha Ford Fiesta jäi kauppaan ja uusi Tectonic Silver värinen Foko tuli tilalle. Jäähyväiset olivat haikeat, mutta uusi tuttavuus onneksi tuntui lähes heti hyvältä. Fokossa on tosi hyvät varusteet ja olen ihan fiiliksissä erityisesti ratinlämmittimestä. Hyvästi kylmät sormet! <3 Foko osaa myös etsiä parkkipaikkoja ja lähes itsekseen mennä taskuun tai peruutella väliin. Auton käynnistys hoituu napista painamalla. Olen myös jo saanut tuntumaa siihen, miten vakaalta isompi auto tuntuu. Uuden auton kaikki ominaisuudet tarvitsevat vielä hieman opettelua, mutta eiköhän se onnistu pikku hiljaa, kun availee ohjekirjaa.

Olen siis oikein tyytyväinen vaihtokauppaan. Minusta tuli uuden auton nainen ja toivottavasti uusi auto myös auttaisi työmatkaväsymykseen.