Ford-nainen

Minun ajohistoria alkoi melkein 12 vuotta sitten (hui, niin kauanko siitä jo on!), kun menin 17-vuotiaana autokouluun. Halusin mennä sinne lähes heti kun mahdollista, sillä asuimme maalla ja auto ja ajokortti olivat tie vapauteen. Läpäisin sekä kirjalliset että inssin ensimmäisellä kertaa. En varmaan muuten olisikaan läpäissyt, mutta inssiaamuna kotikaupungissani ei ollut ketään liikkeellä niin autolla kuin kävellenkään. Mikäpä siinä siis tyhjässä kaupungissa ajellessa!

Vuosien saatossa olen ollut pitkiä aikoja ajamatta, pelännyt ajamista ja ajanut päivittäin. Jonkinlainen käännekohta oli kesä 2009, kun minusta tuli auton omistaja. Ensimmäinen autoni oli Ford Fiesta, tuttavallisemmin Fifi. Väri oli hot magenta. Tykkäsin autostani tosi paljon ja yhdessä ajelimme useamman kerran ympäri Suomea, kävimme Norjassa, Ruotsissa sekä majaili hän muutaman vuoden Helsingin kaduillakin, kun asustin Kalliossa. Pikku auton hyvänä puolena oli kaupunkiajamisen helppous. Pieni sujahtaa välistä ja mahtuu pieneen tilaan.

Minun ja Fifin suhde syveni, kun syksyllä 2013 aloin huristella työmatkaani 50 km / suunta viisi päivää viikossa. Tuli talvi ja isäni asennutti autoon säteilylämmittimen ja sisätilalämmittimen. Tuntui luksukselta, kun Fifi odotti aamulla parkkipaikalla lämpimänä ja sulana.

Jaksoin ajelua kesään 2015 saakka, kunnes alkoi tuntumaan, etten jaksa enää. Isoin ongelma ei ollut auto vaan pitkältä tuntuva työmatka. Toki ymmärsin, että työmatkaa voisi helpottaa hieman tehokkaampi, isompi ja vakaampi auto. Lopulta kesällä rakas Fifini joutui telakalle yllättävän jarruvian vuoksi. Ajelin sen aikaa vanhempieni Jaguarilla ja viimeistään silloin huomasin, että isommankin auton hallinta minulta onnistui ja olihan se aika hienoa, kun kissa kehräsi mäet ylös pienemmälläkin kaasun painalluksella. Tottakai olin minä myös iloinen, kun tuttu ja turvallinen Fifini tuli kuntoon.

Viime syksy oli hieman rankkaa aikaa. Fifi tuntui pieneltä ja tehottomalta ja minä tunsin itseni väsyneeksi. Poikaystäväni hankki auton itselleen ja autokaupassa huomasin myös itse kyseleväni vaihtotarjousten perään. Auton valinta ei ollutkaan niin helppo juttu. Yhtäkkiä olin viidakossa kulutusten, tehojen, moottoritilavuuksien ja muiden ominaisuuksien keskellä. Kyse oli siitä mitä MINÄ haluan, eikä se ollutkaan ihan helppo kysymys. Lopulta huomasin, että omien mieltymysten lisäksi iso painoarvo oli myös vaihtohinnalla. Vanhan autoni vaihtohinnat olivat useamman tuhannen euron haitarilla. Se on iso ero ja minun päätökseen se vaikutti.

Päätös ei ollut helppo, mutta helmikuun lopulla sain sen: Ford Focus. Vanha Ford Fiesta jäi kauppaan ja uusi Tectonic Silver värinen Foko tuli tilalle. Jäähyväiset olivat haikeat, mutta uusi tuttavuus onneksi tuntui lähes heti hyvältä. Fokossa on tosi hyvät varusteet ja olen ihan fiiliksissä erityisesti ratinlämmittimestä. Hyvästi kylmät sormet! <3 Foko osaa myös etsiä parkkipaikkoja ja lähes itsekseen mennä taskuun tai peruutella väliin. Auton käynnistys hoituu napista painamalla. Olen myös jo saanut tuntumaa siihen, miten vakaalta isompi auto tuntuu. Uuden auton kaikki ominaisuudet tarvitsevat vielä hieman opettelua, mutta eiköhän se onnistu pikku hiljaa, kun availee ohjekirjaa.

Olen siis oikein tyytyväinen vaihtokauppaan. Minusta tuli uuden auton nainen ja toivottavasti uusi auto myös auttaisi työmatkaväsymykseen.