sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Route 66: New Mexico

New Mexico on 47. osavaltio ja se sijaitsee Yhdysvaltojen lounais- ja länsiosassa. New Mexico kuuluu myös vuoriosavaltioihin ja se on kuudenneksi harvimpaan asutettu osavaltio Yhdysvalloissa. Route 66 kulkee New Mexicon läpi.


Jo Texasissa asutus harveni, mutta New Mexicossa se harveni entisestään. Myös maastovaihtelut muuttuivat ja näkymä oli pikku hiljaa muutakin kuin tasaista peltoa ja autiomaata.


New Mexico oli hyvinkin erilainen ja jonkinverran epämääräinen, voisi kuvitella, että juuri samankaltaista olisi Mexicossa. Ruoka myös oli hyvin erilaista ja ravintolassa kysyttiin "red or green" eli tulisempaa vai miedompaa chiliä. Yhteen ravintoloistamme päästivät tarjoilijat kaupustelijoita, jotka riesaksi asti kiertelivät pöytämme ympärillä myymässä tavaroita. Myös elämänmeno tuntui hieman jämähtäneeltä ja viimeinen todistus siitä oli, kun näimme kaupassa myynnissä VHS-filmillä elokuvia. Joko kauppa ei ollut käynyt tai sitten todellakin niitä edelleen joku ostaa.

 
New Mexicossa sijaitsee ufoharrastajien mekka eli Roswell. Ufot näkyivät turistikrääsässä myös muualla. Me ei siis poikettu Roswellissa, joka olisi ollut route 66 -reitiltä noin 200 km poikkeus. 

 

New Mexicossa yövyimme Albuquerquessa, jonka lausumista minä treenasin pidemmän hetken. :D Albuquerquessa on ihan kiva vanha kaupunki, mutta siihen se sitten jääkin. Emme oikein syttyneet kaupungista. Toki suosittelemme pysähtymistä jo senkin takia, että pääsee näkemään hieman erilaista elämänmenoa mitä muuten matkalla.


New Mexicon parasta antia oli meidän mielestämme hienot maisemat. Muilta osin New Mexico oli meille lähinnä läpiajo-osavaltio ja hyvin mieluusti siirryimme seuraavaan osavaltioon, joka oli Arizona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti