lauantai 16. tammikuuta 2016

Route 66: Disneyland

Las Vegasin jälkeen ajoimme Anaheimiin. Matkalla pääsimme taas route 66:lle, mutta poikkesimme jälleen reitiltä, sillä Route 66 olisi jatkanut matkaa Los Angelesin Santa Monican rannalle ja me jatkoimme Los Angelesin ohitustietä kohti Anaheimia. Se Los Angelesin ohittava tie oli ihan valtavista valtavin ja muistan varmasti aina, miten latasin kaikki navigointitaitoni siihen reittiin ja kaistojen vaihtoon ja silti ajoimme harhaan. Huh, ei ole ihan helppoa yhtäkkiä alkaa vaihtamaan seitsemän kaistan läpi toiseen reunaan.


Disneylandissa käynti on ollut haaveeni, aina. Lapsena minulle selitettiin, että matkan esteenä on korkea hinta. Ei auttanut kun tyytyä kuviin ja Disneyn leffoihin. Route 66 matkaa suunniteltaessa huomasin tilaisuuteni tulleen - melko lähellä reittiä on kuin onkin Disneyland! Poikaystäväni lupasi, että jos matkalle lähdemme niin myös Disneylandiin kurvaamme. Olin aivan innoissani ja Disneyland päivä oli yksi odotetuimmista matkapäivistä.


Kyllä, liput maksoivat edelleen paljon. Ostimme yhden päivän liput Disneyland Parkiin. Anaheimissa on siis Disneylandilla kaksi puolta: Disneyland Park ja Disney California Adventure Park. Puistot sijaitsevat vierekkäin ja molempiin on omat liput, toki myös yhdistelmälippuja on myynnissä. Ajattelimme ensikertalaisina keskittyä vain toiseen, siihen perinteisempään.

Disneylandin ympäristö on täynnä hotelleja ja motelleja. Monet perheet tulevat sinne useammaksi yöksi ja ostavat myös useamman päivän liput Disneylandiin. Las Vegasin jälkeen Disneyland tuntui melkoiselta lapsien Las Vegasilta. Rahaa virtaa semmoista tahtia, että Linnanmäen hinnat (..joista joka vuosi nuristaan..) alkoivat tuntua nappikaupalta. Ymmärsin, miksi minua ei viety lapsena Disneylandiin ja olimme onnellisia, että nytkin olimme matkalla kaksin.

Majoitumme Disneylandin lähettyvillä kaksi yötä. Edellisenä iltana kävimme ennakkoon ostamassa liput seuraavalle päivällä (pelkäsimme lipputiskin aamujonoja, joita ei kuitenkaan olisi ollut). Lähellä majoittumisen etu oli myös se, että pääsimme aamulla ajoissa alueelle ilman autoa. Päiväksi oli luvatta pelkkää aurinkoa ja sitä se todella oli! Oli melkoinen koettelemus hengailla puistossa 11 tuntia, kun lämpötila huiteli 38 astetta. Helpotuksemme oli vesipisteet, joissa kävimme usein heittämässä vettä päälle. Ilmastoidut sisätilat tuli myös tarpeeseen, samoin kuin juomakojut.


Disneylandissa on laitteita niin perheen pienimmille kuin isommillekin. Poikaystäväni lemppari oli Indiana Jones. Minun lempparini taisi olla lentävät Dumbot. :D Ilmeisesti Adventure Landin puolella olisi ollut enemmän myös hurjempia laitteita. Meille nämä peruslaitteet olivat ihan terpeeksi.

Moniin laitteisiin oli todella pitkät jonot. Jonoissa auttaa "fast pass" järjestelmä, johon kannattaa ennen saapumista tutustua tarkkaan. Järjestelmä ei ole voimassa kaikissa laittessa. Niissä joissa se on, löytyy laitteen ulkopuolelta laite, johon omaa pääsylippua syöttämällä saa kellon ajallisen erillislipun ko. laitteeseen. Pikapassiliput voi käyttää lipun ilmoittamana aikana ja silloin laitteeseen pääsee jonon ohi. Jonon ohi "fast pass" kaistalla on myös usein jonoa, mutta se on huomattavasti pienempi kuin varsinainen jono. Fast passien kanssa pitää huomata, että sellaisen voi hakea kerralla vain yhteen laitteeseen. Uuden fast passin voi hakea, kun pikapassin käyttöaika alkaa eli kannattaa mennä käyttämään pikapassi vasta, kun uusi pikapassi seuraavaan laitteeseen on jo hommattuna. Noiden passien kanssa voi siis taktikoida ja niistä on iso etu, jos ei halua jonottaa koko päivää. Pikapassien jonotusajat vaihtelevat puolesta tunnista useisiin tunteihin ihan sen mukaan kuinka paljon porukka hakee pikapasseja tai jonottaa muuten. Pikapassilaitteilla oli muistaakseni tauluja, joista näki jonotusajan laitteeseen.


Disneylandissa on lapsille kaikkea! Oma kampaamo ja vaatemyymälät. Pitäähän sitä olla itsekin prinsessana, kun menee prinsessoja tapaamaan. :) Useimmilla lapsilla oli myymälästä ostetut teemavaatteet. Melkoinen rahasampo.. En edes uskalla miettiä, miten kalliiksi se reissu tulisi perheelle, vaikka täytyy myöntää, että jos meillä olisi ollut lapsia reissussa, niin kyllä minäkin olisin tainnut heltyä niiden vaatekauppojen kohdalla.


Disneyland oli rakennettu seitsemäksi eri teema-alueiksi. Alueiden rekvisiittaan oli nähty todella paljon vaivaa ja ne selkeästi erottuivat erilaisina.


Joka ilta paraatin läpi kulkee paraati, jossa voi nähdä monet Disneyn hahmot. Minä ihastuin ja taisin katsella paraatia vähintään yhtä innoissani kuin viereiset lapset. Paraati oli yllättävän pitkä ja laaja (yllä olevat kuvat eivät kata kaikkea).


Disneylandin alue on valtava. Kauppoja ja ravintoloita on paljon, samoin kuin näkemistä, kokemista ja tekemistä. Mittasuhteet olivat myös melkoisia esim. aidon kokoinen jokilaiva seilasi puistossa. Illalla puistossa esiintyi kukapa muukaan kuin Elvis.


Illalla Disneylandin valoloisto heräsi henkiin. Olimme todella väsyneitä lämmöstä ja kaikesta siitä kokemastamme ja kahdeksalta illalla kömmimme omaan motelliimme. Disneylandialueen ulkopuolella on myös paljon nähtävää (ei laitteita) ja isoin Disneyn kauppa sijaitsee juuri porttien ulkopuolella. Näihin pääsee tutustumaan siis ihan ilmaiseksi.


Majoituimme tosiaan noin kilometrin päässä Disneylandin pääportista Best Western Plus Pavilions motellissa. Motelli oli perussiisti ja Disneyhotellihintojen häntäpäässä. Ennalta jonkinverran valikoimme yöpaikkoja ja huomasimme (jälleen) yllättävän monessa tuoreitakin ludehavaintoja.. vaikka näissä Disneylandin lähettyvillä olevissa yöpaikoissa havaintoja tuntui olleen jonkin verran vieläkin enemmän. Me emme luteita täälläkään onneksi nähneet. Motellimme aamupalan puuttumisesta iso miinus, vaikka vieressä olikin ruokapaikka josta sai myös aamupalaa. Meillä oli onneksi Las Vegasin aamupaloilta niin paljon kaikkea syötävää varastossa eli niillä katoimme omat aamupalamme.


Disneylandissa järjestetään joka ilta ilotulitulis. Ilotulitus näkyi myös motellillemme ja saimme sitä ihailla kumpanakin iltana.

Meidän vinkit Disneyland reissulle
1. Hyödynnä "Fast Pass" järjestelmä. Pikapassilla pääset kätevästi jonon ohi, mutta muista ettei järjestelmä toimi kaikkiin laitteisiin.
2. Suosittelemme majoitusta kävelymatkan päästä. Huvittelupäivä vie yllättävän paljon energiaa eli ei välttämättä kannata samalle päivälle suunnitella mitään muuta. Läheinen majoitus säästää myös puiston parkkikustannuksista ja -vaivalta.
3. Myös yhden päivän lipulla ehtii nähdä paljon. Meidän vierailumme aikaan paikka oli avoinna 15 h päivässä ja se on monen monta tuntia. Kannattaa olla paikalla jo heti aamulla. Ruuhkaa on meidän kokemuksemme mukaan eniten iltapäivällä ja illalla.
4. Tsekkaa koska on paraati ja näe ja koe se - upea!
5. Reissuun menee rahaa, mutta ei sitä ihan joka päivä siellä käydä. Asennoidu siihen jo etukäteen.

Kannattiko Disneyland-reissusta haaveilla kaikki nämä vuodet? Ehdottomasti! Olihan se hieno ja uskomaton paikka. Myös aikuisille Disneyland antaa paljon. Ehkä jopa sain siitä nyt enemmän irti kuin mitä lapsena olisin saanut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti