torstai 8. lokakuuta 2015

Route 66: Se matkojen matka

Kylläpä aika on rientänyt! Mikä mukavinta, se on minulla rientänyt lomaillessa. Olen ollut nyt kaksi vuotta kokopäivätöissä enkä ole pitänyt kuin muutaman viikon lomaa. Keväällä työpaikalla sattuneen katastrofin jälkeen työelämä on ollut hyvinkin sekaisin ja omien lomien sopiminen on ollut hankalaa. En siis uskonut lomaan ja reissuun vielä pari kuukautta sitten ollenkaan. Toki matkaa ja lomaa oli suunniteltu jo pidempään (taisin olla jo aikalailla loman tarpeessa).


Onneksi kuitenkin lopulta tuli päätös lomasta ja saimme lentoliput (1,5 viikkoa ennen lähtöä) ostettua ja pääsimme lähtemään lomalle ja matkoille. Vietimme siis poikaystäväni kanssa 4.-27.9.2015 Yhdysvalloissa. Työkaveri sitä kysykin, että enkö kotona ollut lomalla ollenkaan. Heh, ei tullut mieleenkään! Kotona saa olla iltaisin ja viikonloppuisin, mutta matkat kannattaa maksimoida ja me todellakin niin tehtiin. :)

Lensimme 4.9.2015 perjantaiaamuna Pirkkalasta Tukholmaan ja Tukholmasta Chicagoon. Chicagosta vuokrasimme auton, jolla huristelimme sen kolme viikkoa route 66 reittiä. Näimme mielettömiä maisemia, tapasimme mielenkiintoisia ihmisiä.. ja myönnetään, joimme liian paljon kokista. Reitti kulki monenlaisten kylien ja kaupunkien lävitse ja näimme niin suurkaupunkeja sekä maaseutua ja paljon ihania pieniä kyliä. Muutamia kertoja poikkesimme selvästi reitiltä ja kokonaisuudessa kävimme 11 osavaltiossa sekä ajoimme kahden aikavyöhykerajan läpi. Lämmintä oli Suomenkin edestä, korkeimmillaan 101 F (onneksi auto ja lähes kaikki motellit olivat ilmastoituja).


Loman viimeisenä lauantaina luovutimme auton Los Angelesissa ja sieltä lensimme Chicagoon, Chicagosta Tukholmaan ja Tukholmasta Pirkkalaan. Oli aika raskas ja pitkä paluulento, onneksemme myös matkalaukkumme löysivät tiensä Pirkkalaan meidän mukanamme. Aikaeron, 16 h lentämisien ja koneen vaihtojen jälkeen arki taas jatkui yhden huonosti nukutun yön jälkeen. Ehkä vasta nyt toisella viikolla jetlag ja matkaväsymys ovat hieman tasoittumaan päin.

Minulla oli tarkoitus kirjoittaa matkalla matkapäiväkirjaa, mutta lopulta päätin luopua suunnitelmasta. Matkustaminen vei todella paljon energiaa ja illalla miettiessäni kirjoitanko vai nukunko valitsin nukkumisen, jotta voisin päivällä maksimoida matkakokemuksen. Kuvia onneksi otin aika monta tuhatta. :D Aion nyt jälkikäteen kirjoittaa matkasta merkintöjä, joissa käsittelen joitain nähtävyyksiä / paikkoja / juttuja tms. Koko reissun matkakertomusta tuskin tulee, enemmänkin jonkinlaisia välähdyksiä ja pieniä "tietoiskuja". Tägään merkinnät "route 66" nimellä niin ne löytyvät tunnisteet osiosta oikeasta reunasta. Toivottavasti sen avulla olisi helpompi yhdistää merkinnät, jotka todennäköisesti tulevat pidemmällä aikavälillä (ja välissä tulee myös muita aiheita kuin tämä matkojen matka). Toki mielelläni kuulisin, jos on jotain erityistä mitä haluaisitte, että matkasta kirjoittaisin. Toivomuksia saa esittää myöhemminkin.


Olen vieläkin hieman pyörällä päästäni siitä kaikesta mitä tuli nähtyä ja koettua. On se Amerikka iso paikka. Kolmen viikon road tripin jälkeen fiilis on ollut ihan kuin olisi ollut vuoden poissa Suomesta. Loma taisi siis tehdä tehtävänsä. :)

No nyt, sormet syyhyää - matkatarinoita siis kehiin! 

2 kommenttia:

  1. Täällä jo innolla odotan lisää välähdyksiä ja juttuja reissustanne! :)

    Minua kiinnostaisi näin alkuun se, että miten kauan suunnittelitte reissuanne, mistä etsitte tietoa ja minkä verran tuollainen kolmen viikon reissu söi matkakassaa? Minkälaisella budjetilla lähditte reissuun jos huomioidaan kaikki lentoliput, autovuokrat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Vinopino! Mukava kuulla, että odotetaan. :) Kiitos vinkeitä! Voin jo lyhyesti vastata, että suunnittelimme reissua noin vuoden, joista noin viimeiset neljä kuukautta aktiivisemmin. Etsimme tietoa netistä ja muutamasta matkaoppaasta. Kyllä sitä rahaakin kului.. Voin jotain summittaisia tietoja antaa merkinnöissä, vaikka kokonaista budjettimerkintää tuskin tulen kirjoittamaan. Isoimmat menoerät olivat auton vuokraus ja lennot. Majoitukseen ja ruokailuun kuluu rahaa juuri niin paljon kuin haluaa kuluvan (todella edullisiakin vaihtoehtoja löytyy, jos tasolla ei niin väliä).

      Poista