lauantai 28. helmikuuta 2015

Hääkirjoja

Marraskuun lopulla kihlauduimme eli yllätys yllätys, kyllä ne häätkin on jossain vaiheessa tulossa. Hääpäivää ei ole vielä lopullisesti päätetty, vaikka ajankohta on kutakuinkin sovittuna, ainakin kuukauden ja vuoden tarkkuudella.

Joululahjaksi sain ystävältäni kirjan: Hääkirja. Kirja kaikille, jotka sanovat tahdon. Hauska sattuma, sillä olin mietiskellyt itsekin ko. kirjan ostamista. Onneksi en vielä ehtinyt. :)

 

Hääkirja on siis itse täytettävä kirja, vähän niin kuin vauvakirjat. Kirja alkaa tutustumisesta ja jatkuu kihlautumisesta häihin. Oli siis kivaa, kun pääsin heti täyttämään kirjaa, vaikka pääpaino kirjassa onkin niille häille. Kirjan lopussa on taskuja joihin tallettaa kaikkea mahdollista ja laitoin sinne jo yhden ylimääräisen kihlajaiskutsun, kihlajaisten vieraslistat sekä kaikenlaista muuta mitä kihlajaisista jäi muistettavaa. Kirjasta varmasti jää ihana muisto, jos vain jaksan ja ehdin täyttää sen loppuun saakka.

Tilasin netistä toisen hääkirjan: Häät, onnistuneiden juhlien opas (Maria Bonn). Kirjassa on tekstin lomassa paljon valmiita ruksittavia listoja ja joitakin esimerkkejä esim. budjetin suunnittelusta. Ehkä olisin toivonut vähän enemmän kuvia, vaikka toki teksti se pääasia on. En ole vielä ehtinyt juuri lukea kirjaa, mutta onneksi ei ole mitään kiirettä. 

 

Perjantaina läheisen kirjakauppamme alepöydällä huomasin kirjan: Lähes täydellinen polttarikirja (Katri Korolainen-Virkajärvi & Lauri Leinonen). Ostin kirjan, vaikka kotona selvisi, että ystäväni oli myös jo ostanut saman kirjan. :D Telepatiaa! No, eiköhän molemmille kirjoille tule ennemmin tai myöhemmin käyttöä.

 

Tämä kirja sisältää myös osittain vinkkejä ja neuvoja ja osoittain itse täytettäviä kohtia. Erityisesti odotan, että polttariporukka täyttää ystäväkirjaosuuden. Polttaritoivomuksena on tällä hetkellä, että haluaisin tulla yllätetyksi, mutta en nolatuksi. Kaikki uhkarohkeat korkeapaikkajutut ovat myös ehdottomasti pois suljettuja juttuja, vaikka jotain pientä toimintaa ehkä toivoisin. Enköhän minä luota täysillä ystäviini. :)

Toivottavasti tämä homma ei nyt ihan kokonaan lähde lapasesta ja seuraavat hääopukset (jos sellaisia tarvitaan) olisivat kirjastosta. Ei sillä, kerranhan sitä vain naimisiin mennään ja otanpa asiasta kaiken irti. Heh, löysinpä Wordin valmispohjista valmiin häämuistilistapohjankin. Kätevää!

Olen myös jo ostanut askarteluihin sydänreunaleikkurin, sydänleimasimen ja kahta erilaista sydänteippiä. Hääpostimerkkejä kutsukuoriin hankimme myös jo, kun huomasin että Posti oli nostamassa merkkihintoja. Enemmän asioita on tapahtunut ajatustasolla kuin konkreettisesti, mutta onneksi ei ole kiire. Haluan nauttia täysillä tästä häitä edeltävästä ajasta. Toivottavasti asiat sujuisivat mahdollisimman pienellä stressillä, paljolla iloisella, idearikkaalla ja jännittävällä odotuksella.

Tämä olkoon ensimmäinen häämerkintä, vaikka todennäköisesti tämä blogi ei ole muuttumassa miksikään hääblogiksi. Joitakin välähdyksiä haluan kuitenkin teidän kanssa välillä jakaa. Jos lukijoilla on kullanarvoisia (mitä vaan häihin liittyviä) vinkkejä tiedossa niin niistäkin kuulisin oikein mielelläni. Epäilenpä, että olen kuitenkin vielä aika pihalla tästä projektista. :D

Pumpulin pehmeissä häähaaveissa,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti