lauantai 9. marraskuuta 2013

Viikko ihanien kissojen seurassa

Olinpa taas viikon kissavahtina. Jonelle ja Mosselle kuuluu pääosin hyvää. Jone on syksyn mittaan hieman sairastellut ja todellista syytä ei ole vielä saatu selville. Eläinlääkärissä olemme jo käyneet ja yhden antibioottikuurin syöneet, mutta siitä oli vain hetkellisesti apua. Kumpa syy pian selviäisi ja saisimme Jonemme täysin kuntoon.

Mosse voi oikein hyvin ja on edelleen niin ihanan pennun oloinen. Leikkiin ei paljoa tarvita ja pikku-Mosse on jo ihan mukana.

Seuranani kissavahteina vierailivat myös ystäväni ja poikaystäväni. Kisut ottivat vieraat hyvin vastaan ja varsinkin Jonelle on kunnia-asia edustaa kotia. Meidän ujo ja arka Mossekin on ehkä hieman rohkaistunut. 

 

Vieraspeiton sisään piti tietenkin heti kaivautua. Mosse ei ihan uskaltanut.


 ..ja vieraspatjalla uni maistui paremmalta.

 

Aamulla oli ihanaa herätä, kun pikku-Mosse tepasteli sängyllä. Mosse on yleensä aamuisin tosi hyvän tuulinen ja mikäs sen mukavempaa tulla sellaisen iloisen kisun herättämäksi. 

 

Ulkoilua pojat harrastivat joka aamu ja ilta. Varsin mukava paikka tuo häkki ja sinne johtava ikkuna. 

 

"Häikii!"

 

Jone piti vieraille seuraa. Iltaisin syliin oli kaivauduttava ja rapsutukset ja silitykset olivat hyvin toivottavia.


 Oli oikein mukavaa viettää viikko karvatassujen kanssa. Ovat he vain niin suloisia! 

"Vain pieni kissa sinua odottamassa - ja tunnet tulevasi kotiin, et tyhjään taloon."


4 kommenttia:

  1. Toivottavasti Jone paranee pian!

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihania kissakuvia! <3 <3 Teki heti mieli ottaa oma pallero syliin! Kurjaa, kun toinen sairastaa eikä syytä tiedetä :( Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisut on kyllä tosi ihania! <3 Niin ikävää ettemme vieläkään tiedä Jonen oudolle käytökselle syytä. Helpottaisi, jos toinen osaisi kertoa.. :/

      Poista