torstai 28. joulukuuta 2017

Jouluinen puolukkamoussekakku



Pohja
150 g pipareita
75 g voita
2 tl piparkakkumaustetta

Puolukka-tuorejuustotäyte
8 liivatelehteä
400 g puolukoita
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
5 dl kermaa
3 kananmunanvalkuaista
2 rkl vettä

Koristelu
Esim. valkosuklaata

1. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
2. Murskaa piparit muruiksi.
3. Sulata voi ja sekoita se keksimurujen joukkoon. Mausta seos piparkakkumausteella.
4. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin jähmettymään täytteen teon ajaksi.
5. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
6. Sulata puolukat ja soseuta ne tasaiseksi soseeksi sauvasekoittimella.
7. Yhdistä puolukkasose, tuorejuusto ja sokeri.
8. Vatkaa erillisessä astiassa kananmunanvalkuaiset vaahdoksi.
9. Vatkaa toisessa erillisessä astiassa kerma vaahdoksi.
10. Kuumenna vesitilkka, purista liivatelehdet kuiviksi. Lisää liivatteet kuumaan vesitilkkaan ja anna sulaa. Älä keitä.
11. Sekoita puolukkasose, valkuaisvaahto, kermavaahto sekä liivatteet varovasti yhteen.
12. Kaada seos keksipohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.
13. Irroita vuoan reunat ja nosta puolukkamoussekakku tarjoiluvadille. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse laitoin päälle valkosuklaarouhetta.


Puolukkamoussekakkua valmistin jouluksi yllä olevalla reseptillä, jonka olen siis itse muokkaillut netistä löytämästäni reseptistä. En ole puolukan ylin ystävä, mutta tässä kakussa puolukka todellakin toimi! Kakun maku on ihanan pehmeä, moussemainen ja puolukkainen, mutta ei kuitenkaan hapan.

2 kommenttia: