sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Häämatka Dubaihin: Ailuromania cafe - kisukahvilatunnelmia

Turistibussin ikkunasta näin sen: kisukahvila! Dubaissa! Aviomiehelleni esitin toiveen voisimmeko mennä käymään siellä. Aviomies toki kuunteli vaimon toiveita, googletti paikan ja seuraavana päivänä olimme taksilla pihassa. Hieman haasteita toi osoitteen vajavaisuus, mutta yllättävän hyvin pääsimme perille, vaikka taksikuskille kissakahvila ei sanonutkaan mitään. Ehkä se ei ole se yleisin määränpää. ;)


Ailuromania cafe on ensimmäinen kissakahvila Dubaissa ja lähi-idässä. Minulle se myös oli ensimmäinen vierailu kissakahvilassa!

Dubain kisukahvilaan on sisäänpääsymaksu ja siihen kuuluu juoma. Hieman hämmennyin kisujen oloista: leluja ei ollut yhtäkään ja tuoksu tilassa oli pistävä, joskin siihen tottui. Kisut sen sijaan olivat tutkivia, iloisia omia itsejään. Meidän paperikassit olivat hitti! Sinne sukelsi kisu jos toinekin ja lopulta lahjoitimme kisuille yhden paperikasseistamme. Kateille meinasi tulla riita kuka sinne liian pieneen paperikassiin saa tunkea itsensä.. Heh, samat leikit kisuilla kuin kisuilla. Myös paperikassin naruista tuli pienen askartelun jälkeen oiva leikkinaru. Kissat tuntuivat nauttivan leikkimisestä ja sitä oli mukava katsella.


Kisukahvilassa oli kiva käydä, vaikka vähän tuli fiilis, että pitäisikö lähettää kahvilaan paketillinen narua, leluhiiriä ja muita leluja. Siispä: jos suuntaan Ailuromania cafe:seen, voisi olla hyvä idea viedä hieman tuliaisia lelujen muodossa. Kisut voisivat ilahtua!


Niinpä oli tämänkin vaimon häämatka pelastettu, kun sai välissä hieman tassu- ja kehräysterapiaa.  Kotona huomasin ettei kisuista tullut otettua niin kovin paljoa kuvia. Harvinaista minulle, joka aina kuvaan kaikkia ja kaiken, mutta ehkä kisut olivat nyt hyvä syy unohtaa kamera ja keskittyä täysillä olemaan läsnä uusien ystävien seurassa.

Ailuromania cafen löydät mm. täältä:
http://ailuromania.com/
https://www.facebook.com/AiluromaniaCafe/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti