sunnuntai 30. elokuuta 2015

Minua on ilahduttanut..

Elokuun aurinkoiset päivät. Aurinko on nostanut mielialaa ja on tuntunut, että on jaksanut puuhastella enemmän kaikkea. On ollut mukavaa pukeutua kevyesti shortseihin ja mekkoon (joskus heinäkuussa ajattelin ettei niin lämmintä tulisi koko kesänä). Ikkunatkin sain vihdoin pestyä.

Minulla ja poikaystävälläni oli kihlajaislahjaksi saatu lahjakortti Näsinneulaan ja saimme sen vihdoinkin nyt elokuussa käytettyä. Oli oikein miellyttävä viiden ruokalajin illallinen. Näsinneula on hieno paikka! Upea näköala ja hyvää ruokaa.

Ratkaisin kameraongelmat ostamalla uuden kameran. Edellinen ei ollut kovin vanha, mutta tyyppivika ongelma (joka ei estänyt kuvaamista, ainoastaan hidasti sitä) olisi vaatinut Ruotsiin huoltoon lähettämisen.. ja se taas olisi maksanut yli puolet uudesta kamerasta. Päädyin saman merkkiseen kameraan, mutta uudempaan malliin. Plussana vanha akku, muistikortti ja objektiivini sopivat siihen. Uusi kamerani on edelleen minijärkkäri (Sonyn 5100) ja elokuussa sain siitä vielä ostohyvityskampanjan kautta 50 € palautusta Sonylta. Olen paininut jo pitkään mitä teen kameran kanssa: lähettääkö huoltoon vai en. Nyt tuntuu, että päätös uudesta kamerasta oli oikea ja olen oikein tyytyväinen uuteen "vauvaani". :)

Varasimme vihdoinkin lennot. Matka ja loma(!!) on siis edessä päin. Huisia, sillä viimeiseen asti olen ollut epävarma lähdöstä. Olen hieman edelleen, mutta ei auta - nyt mennään! Matkajuttuja raotan enemmän myöhemmin.

Olin tänä aamuna urheilukentällä juoksemassa. Yleensä siis juoksen metsätiellä eli urheilukenttä oli uusi aluevaltaus. Hämmästyin ja ilahduin miten paljon jaksoin juosta tasasella maalla (metsässä tuntuu, että puuskutan koko ajan). Se mäkinen metsämaasto taitaa ihan hyvin kehittää kuntoa. Urheilukenttä paikkana häviää metsälle, mutta voisi siinä kentälläkin aina välillä käydä pyörähtämässä. Vähän vaihtelua niihin valtaviin ylämäkiin (+kenttä sijaitsee lähempänä).

Jee jee, vesijumppa alkaa ensi viikolla! 

Juha Tapion uusi biisi "Sinun vuorosi loistaa" saa hymyn huulille.



"Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan 
Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan 
Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua 
Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua 

Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa 
Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka ilosi soi 
Anna sateen huuhtoa surusi, anna tuulen helmoja nostaa 
Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa 

Kuka opetti sua, maata kohti katsomaan 
Että parempi ois, varovasti rakastaa 
Älä luule että ainut, oisit jota pelottaa 
Täs ois toinen, ja se toinen sua odottaa"



Toivotetaan syksy tervetulleeksi! 
Mukavaa syyskuun alkua. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti