lauantai 29. marraskuuta 2014

Pikkuloma Ilveksessä

Syksy on tuntunut todella pitkältä ja pimeältä.. ja vähän raskaaltakin. Pari viikkoa sitten varasimme hotelliyön, joka oli kompromissi kylpyläyölle. Jotenkin kaikki kylpylät tuntuivat kuitenkin kaukaisilta eli kohteeksemme valikoitui Tampereen keskustasta Sokos hotelli Ilves.


Olin todellakin odottanut tätä pikkulomaa (arjessa jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa). Torstai-iltana tuntui hieman hölmöltä, kun stressasin pakkaamisesta.. ja kuitenkin tajusin, että jos jotain jää niin voin tulla vaikka bussilla hakemaan. :D Plussaa siis helposta siirtymisestä kotoa hotellille.


Olimme varanneet Superior King huoneen, joka sijaitsi 17. kerroksessa. Aivan ihanat näkymät!


 "Villakoira"lappu löytyi sängyn alta. :D Muutenkin huoneessa oli pieniä viestejä ja ilmainen vesipullo. Perjantaina veimme ensimmäiseksi tavarat huoneeseen ja sen jälkeen kiertelimme keskustassa. Paluumatkalla otimme Faasaista Phad Thait mukaan, sekä haimme leipomosta Budapest-leivokset jälkkäreiksi. Kuohuviinipullo tuli mukaamme jo kotoa.

 

Vietimme illan mittaan piknikkiä hotellihuoneessa. Ensimmäinen kerta, mutta oli todella mukavaa! Ainakin näkymät 17. kerroksesta olivat erittäin loistavat.

Perjantai-illan aikana myös kävimme saunassa ja uimassa. Ilveksen allas- ja saunaosasto on uusittu lähiaikoina ja pidin niistä paljon. Erityisesti kauniisiin kaakeleihin ihastuin. Allasosasto ei ollut iso, mutta riittävä: uima-allas, poreallas ja lastenallas.


Aamulla sain tehdä sitä mistä usein haaveilen eli katsella telkkaria sängyssä. :) Ehkä se hohdokkuus on juuri siinä ettei sitä saa tehdä päivittäin.


Edelleen yksi hotelliyön lempparini on hotelliaamupala. Hieman ikävöin Teneriffan aamupalaa, joka oli lähes täydellinen.. mutta oli tämäkin ihan ok. Tykkäsin erityisesti kuvassa olevista mini-pannukakuista. Tarjolla olisi ollut myös mm. mustaa makkaraa, mutta tällä kertaa se jäi väliin. 


Tuntui todella haikealta jättää erityisesti tämä ihana maisema.. ja taisin aika monen monta kuvaa vielä ennen lähtöä napata. Kotiin palatessamme tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin lomalla. Pikkuloma taisi tehdä tehtävänsä. :)

  ♥

Sitten vielä yksi juttu. Perjantaina 28.11.2014 Hotelli Ilveksessä minun eteeni polvistui ihana mies, poikaystäväni, ja kysyi minua vaimokseen. Vastasin kyllä ja sain kaulaani kauniin kultaisen sydänriipuksen. Tänään kävimme yhdessä ostamassa sormukset.


Jos onnea voisi purkittaa, nyt sitä olisi saatavilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti