Ennen kirkko-osuutta oli takana pitkä taival askarteluja ja järjestelyjä. Viimeisien viikkojen kiire ja jännitys oli jo melkoisissa mittasuhteissa. Hääpäivää edeltävän yön olimme majoittuneet tulevan mieheni kanssa eri osoitteissa: hän bestmanien kanssa, minä kaasojen kanssa. Edellisenä iltana pitkän järjestelypäivän jälkeen kaasot lakkasivat omat ja minun kynnet. Hääpäiväaamuna aloitin aamun yhdeksältä kampaajalla, jonne kaasot minut toimitti. Hääkampauksen jälkeen haimme morsiuskimppuni ja toimitimme heittokimpun juhlapaikalle. Viimeiset valmistelut hoidin mökillä, jossa meikkasin itseni ja kaasot auttoivat minua pukeutumaan. Veljeni kuskasi minut juhlapaikalle ja muistan miten jännittynyt olin!
Isäni saattoi minut pitkin pitkää kirkkokäytävää ja luovutti miehelleni. En ollenkaan laita pahakseni vanhaa tapaa. Takanani tuli kolme morsiusneitoa, jotka kantoivat huntua. Ennalta hieman pelkäsin miten isoon itkuun purskahdan, kun uruissa soi Prinsessa Ruusunen ja kaikki katsovat, kun kävelen sisään kirkkoon. Onneksi minua ei juurikaan itkettänyt sillä hetkellä. Jossain vaiheessa vihkitilaisuutta itketti, niitä onnen ja ilon kyyneliä. Tilaisuus oli koskettava ja kaunis. Keskityin niin täysin etten nähnyt edes meidän kuvaajaa missään, vaikka kuvista päätellen hän on pyörinyt ympäri kirkkoa.
Meidän vihkikaava
Erkki Melartin juhlamarssi Prinsessa Ruususesta
Alkusiunaus
Johdantosanat
Rukous
Evankeliumi
Puhe
Kysymykset
Sormusrukous
Avioliiton vahvistaminen ja aviopuolisoiden siunaaminen
Laulu vihkiparille
Yhteinen esirukous
Isä meidän
Virsi 471
Siunaus
J.S. Bachin Prelude in C Major, bwv 553
Vihkipappina meillä toimi vanha tuttu rippipappini. Mieheni kummitäti lauloi kanttorin säestämänä laulun vihkiparille, joka oli Rakkaus on lahja Jumalan. Yhdessä lauloimme virren 471 "Hyvä Jumala, kiitän kodista..", joka sopi mielestämme hyvin sanoitukseltaan meille ja vieraille, kun läsnä oli kuitenkin meidän suvut. Virren sanat olimme tulostaneet kirkko-ohjelmaan, jossa oli myös vihkikaava.
Tilaisuus kokonaisuudessa taisi kestää yli puolisen tuntia. Ilmeisesti vihkikaavaan ei kuulu virallisesti suutelukohtaa tai sitten se olisi pitänyt siihen erikseen huomata lisätä. No, joka tapauksessa huomasin suutelun puuttumisen virren aikana ja siunauksen jälkeen ennen poistumista päätinpä pusuttaa ensimmäisen kerran aviomiestäni, joka sai siis yllätyksen. Muistan miten jännitys hieman helpotti, kun astuimme kirkkosalista ulos morsiushuoneeseen odottamaan häävieraiden kirkosta poistumista. Kirkon portaiden yläpäässä uusimme suutelukohtauksen ja kirkosta poistuimme yhdessä riisisateeseen. Hieman komiikkaa aiheutti hääautomme, isäni Hillman Minx, joka päätti ettei käynnistykään kirkon pihasta. Ensiksi miesjoukko yritti työntää meitä liikkeelle onnistumatta yrityksessään. Onneksi vanhempieni autosta löytyi hinausköysi, jonka avulla pieni nykäys sai automme liikkeelle ja meidät matkaan, ensimmäiselle yhteiselle matkalle avioparina.
Omat vanhempani vielä 40 avioliittovuoden jälkeen puhuvat omasta vihkitilaisuudestaan niin kauniisti, miten se tilaisuus oli silloin jotain niin ainutlaatuista ja erilaista. Mielestäni vihkitilaisuudet ovat lähes aina samantyylisiä.. enkä itse ole nähnyt niillä selvää eroa. Siitä huolimatta minulle taisi käydä kuin vanhemmillenikin, että oma vihkitilaisuus jäi mieleen ainutlaatuisena, kauniina, meidän juttuna. Onhan se siellä solmittu avioliitto meille ainutlaatuinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti