sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Päivä Hämeenlinnassa

Lauantaina oli kaunis ja lämmin päivä ja me päätimme suunnata Hämeenlinnaan. Yleensä ajamme siitä vain ohitse matkalla pääkaupunkiseudulle. Kummallekaan kaupunki ei siis ollut juurikaan tuttu, vaikka Tampereelta Hämeenlinnaan on matkaa alle 80 km.. ja sekin moottoritietä.


Ensimmäinen kohteemme oli moottoritien päälle rakennettu uusi ostoskeskus: Goodman. Auton pysäköinti sujui helposti, sillä keskuksessa on ilmainen kolmen tunnin pysäköinti kiekolla. Kiertelimme kaupoissa ja teimme pieniä ostoksia. Minä löysin mm. rantamekon. Aamupäivällä ostoskeskuksessa oli todella tyhjää, mutta lounasajan lähestyessä ihmismäärä hieman lisääntyi.


Me kävimme lounaalla ostoskeskuksen vieressä olevassa Thaimaalaisessa Sabai Sabai ravintolassa. Phadthai oli maukasta, aina minun thailempparini! Muistelin syödessä, että tämä taisi olla kuukauden sisällä kolmas Phadthai, sillä olemme sattumoisin käyneet thaimaalaisessa myös Tampereella ja Helsingissä. Harvoin saa kuitenkaan täysin samanlaista Phadthaita eli siinäkin mielessä siihen ei kyllästy, jos vaihtaa ravintolaa välillä. Goodmannissa ja sen ympärillä oli muitakin ravintoloita ja mietimme, että jos aina ei olisi niin kiire matkalla pääkaupunkiseudulle, niin voisi poiketa Hämeenlinnassa toistenkin vaikka vain syömässä. Sanoisinpa, että siihen on yhtä helppo pysähtyä kuin huoltoasemille teiden varsilla.


Goodmannilta matkamme jatkui Hämeen Linnaan. Lippuluukulta pääsimme suoraan pääsymaksuun kuuluneelle opastetulle kierrokselle, joka kesti 45 min.


Oli mukava kuulla linnan historiasta ja oppaan mukana kierrellä tiloissa. Ihan joka kolkkaan emme valitettavasti päässeet, sillä juuri samaan aikaan Linnassa alkoi häät. Minä tottakai hieman vakoilin miltä häissä näytti. ;) Linna ei ole niin iso kuin Turun linna. Huoneet myöskin ovat aika autioita eli sisällöllisesti ei ole niin paljon nähtävää. Hämeen linna sijaitsee kuitenkin todella kauniilla paikalla ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen myös sisältä.


Hämeen Linnalta matkamme jatkui Aulangolle. Olen kerran ollut Aulangon ulkoilumajalla isotätini syntymäpäivillä.. mutta siitäkin on vierähtänyt jo monen monta vuotta. Aulangolla kävimme näkötornissa, jonne pääsee autolla melko lähelle. Näkötorni on hyvin jykevän näköinen.


Tornista on todella hienot maisemat! Jonkin verran tosin tuuli, joten yläilmoihin ei tehnyt mieli jäädä pidemmäksi aikaa oleilemaan.


 Sisällä kivitornissa oli ihanan viileää. Portaita oli.. monta.


 Tornin alapuolella olleesta kahvilasta ostimme jätskit. Omnom!

 

Kävimme vielä ihan näkötornin lähellä sijaitsevassa Ruusulaakson paviljonkilla, joka on mielestäni kaunis ja näyttävän näköinen. Järvenrannalla oli jonkin verran myös muita nauttimassa auringosta. Päivä oli kyllä tosi kaunis ja lämmin.


Olipa kiva lauantai Hämeenlinnassa. Pikkumatka melko lähelle ja päivän aikana ehdimme nähdä ja kokea paljon ja matkoihinkaan ei mennyt liikaa aikaa. Kannatti siis käydä ja voisi käydä uudelleenkin. :)

2 kommenttia:

  1. Mukava lukea teidän Hämeenlinna visiitistä. :) Ja toi, että Goodmaniin on helppo tulla ja siihen on helppo pysähtyä, on myös mukava juttu. Näin Hämeenlinnalaisena olen ajatellut, että moni varmasti mielummin ajaa siitä vain ohi äkkiä ajatellen, että "ei kannata lähteä seikkailemaan keskustan liikenteeseen poiketakseen vain kauppakeskuksessa".

    Satuitte hyvin tälle kesälle visiitille sillä mm. tuo Ruusulaakson paviljonkin on entisöity vastikään. Ennen entisöintiä se oli aika kamalan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Vinopino ja kiitos kommentista. :) Hämeenlinnassa oli kyllä kiva käydä. Pienet viikonloppumatkat piristävät kummasti. :)

      Poista