Jone ♥

Kaikki alkoi alkuvuodesta, kun Jone-kisu ei pysynyt pystyssä. Kaatuileva kisu.. googletin monesti vinkkejä mikä voisi auttaa. Kävimme eläinlääkärissä, joka antoi pistoksena kortisonia ja pitkävaikutteista antibioottia. Kului kaksi viikkoa, tilanne ei parantunut. Menimme uudelleen eläinlääkäriin, joka antoi toisen pistoksen kortisonia ja tabletteina antibiootteja. Tabletteja annettiin aamuin ja illoin. Antibioottien avusta oli ristiriitainen fiilis, selvää hyötyä ei saavutettu. Kuuria jatkettiin. Tuli maaliskuun loppu, menimme jälleen eläinlääkäriin. Jonen pää kuvattiin ja verikokeita otettiin, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Antibiootit vaihdettiin kortisonitabletteihin. Kai niistä oli hieman apua, aluksi enemmän, lopulta ei juurikaan. Tuli kesä ja Jonen tilanne huononi huononemistaan. Kissa söi ja oli kovin sisukas ja sinnikäs, mikä ei varmasti ollut helppo tilanne, kun pystyssä ei meinannut pysyä. Jone kaatui aina vasemmalle eli hän oppi itse kulkemaan seinän vierustoja liikkuakseen talossa. Konsultoimme Jonea hoitaneita kolmea eri eläinlääkäriä, mutta kenelläkään ei ollut ideaa mikä voisi Jonea auttaa. Kortisonilääkitystä jatkettiin, koska ei tiedetty muutakaan apua. Saimme antibioottina korvatippoja kokeeksi, mutta niistä ei ollut apua. Tuntui raskaalta katsoa pikku hiljaa hiipuvaa pientä, joka tuntui kärsivän itsekin tilanteesta. Kukapa ei kärsisi, kun maailma pyöri koko ajan ympärillä.

Tämän kaiken keskellä mielessä oli tosiasia ettei näin voisi jatkua ikuisesti. Tilanne ei parantunut, parannuskeinot olivat vähissä. Jonen kaatuilu oireet viittasivat vestibulaarisyndroomaan, johon ei ole olemassa hoitoa. Jos se tosin olisi ollut vestibulaarisyndroomaa, oireiden olisi pitänyt lievittyä viikkojen tai vähintään muutaman kuukauden kuluessa. Eläinlääkärit epäilivät kasvainta päässä, vaikka varmuutta sille ei kuvista saatu. Jonella oli koko elämänsä aikana ollut jonkin verran outoja oireita esim. valo- ja ääniarkuutta ja tietynlaista levottomuutta. Voi olla, että nekin oireet liittyvät tähän tuntemattomaksi jääneeseen sairauteen, joka lopulta vei kissan tasapainon.

Viimeiset viikot olivat erityisen raskaat, sillä Jonen vointi alkoi olla niin huono ettei hän päässyt enää hiekkalaatikolle tarpeilleen. Ruoka maistui, mitä pidimme ainoana hyvänä merkkinä. Ruokailut olivat kuitenkin jonkin verran hankalia tilanteita, koska Jone ei pyörrytykseltään meinannut pystyä syömään, vaikka kovin olisi halunnut. Yleensä koko keittiön lattia ja kissa oli ihan ruoassa niiden ruokailuhetkien päätteeksi. Sairautensa aikana Jone ei jaksanut huolehtia turkista, joka oli aiemmin ollut hänen ylpeys. Toki harjasimme turkkia ja siitä Jone tuntui pitävän (vaikka aiemmin ei harjoista välittänytkään). Tunsimme koko perhe surua pienestä ystävästä, joka ei ollut entinen iloinen kisu.. emmekä osanneet auttaa häntä.

Viime viikonloppuna teimme raskaan päätöksen Jonen lopettamisesta ja maanantaina eläinlääkäri teki meille kotikäynnin. Jone inhosi kulkea autossa ja vielä enemmän hän inhosi mennä eläinlääkärille, joten oli iso helpotus, että eläinlääkäri suostui tulemaan käymään kotona. Mosse nukkui aamupäivän Jonen kanssa. Minä sain viettää rauhassa aikaa kummankin kissan kanssa, nuuhkia turkkia, silittää ja jutella. Jone nukkui rauhallisesti sängyllä, kun eläinlääkäri saapui. Uskon, että tilannetta helpotti ettei siihen liittynyt siirtymistä paikasta toiseen. Jone nukahti ikiuneen rauhassa ja turvassa, olin hänen vierellään viimeiseen asti. Minulla se otti aika koville ja olen itkenyt tosi tosi tosi paljon. On niin ikävä, vaikka ymmärrän, että näin oli parempi Jonelle. Jone haudattiin vanhempieni pihamaalle.

Rakas Jone, säilyt aina muistoissani. Haluan muistaa sinut ystävänä, joka opetit minulle välittämistä, rohkeutta ja periksiantamuutta. Pikku Mossesta pidit hyvää huolta ja tarjosit aina suojan turkkisi lämmöstä. Kaipaan sinun mau'untaasi, sinun intensiivistä katsettasi, sinun tapaasi läiskyttää vettä vesikupissa ennen kuin kupista pystyi juomaan. Jone, missä ikinä oletkin, toivottavasti saat olla nyt vapaa sairaudesta. Edesmenneet kisuystäväsi Nipsu ja Manu ovat toivottavasti kanssasi.

Nämä ovat raskaita päiviä.. Tuntuu niin vaikealta katsoa Mossea, joka tuntuu olevan kuin puolikas ilman rakasta kisuystäväänsä. Vanhempieni mielessä on ollut jo uusi kisu, mutta voi olla ettei ennen kevättä. En tiedä mikä olisi paras ratkaisu Mossen kannalta. Eläimen ottamiseen liittyy aina myös luopuminen. Jotenkin siihen ei vain totu, ehkä ei pidekään. Pitäisi tarttua hetkeen, elää tässä ja nyt.

Rakasta Jone-kisua kaivaten ja ikävöiden & lämmöllä ja haikeudella muistellen,

 

ps. Blogini alkuaikoina kirjoitin Jonesta esittelyn, joka löytyy täältä: 

https://kissojenvaltakunnassa.blogspot.fi/2012/09/jone-jonas-hurlumhei.html